Teksti ja kuvat: Roope Tuomola
Piispanristiläisellä omakotitaloalueella on autotalli, joka kätkee sisäänsä menopelin, jonka varmasti löytää isommankin kaupan parkkipaikalta. Tallissa komeilee kaunis brittiläinen 1955 vuoden MG TF urheiluauto.
Auton omistaa Heikki Jousi, joka on harrastanut vanhoja autoja jo pitkään.
MG:n molemmilta sivuilta aukeavan konepellin alta löytyy aikaisekseen tehokas nelisylinterinen moottori kahdella SU-kaasuttimella, joka kiihdyttää auton jopa 130 kilometrin tuntivauhtiin. Vaikka nykyisin tuo huippunopeus on vain hieman moottoritienopeuksia kovempi, oli se auton valmistuessa kunnioitettava nopeus.
Kokoelma kaiken kokoisia autoja
Jousen autotallista löytyy MG:n lisäksi muutama pienempi auto. Tallin lattialla on nimittäin myös kaksi polkuautoa.
– Nämäkin ovat ihan toimivia ajovalot mukaan lukien, kertoo Jousi kytkiessään toisen auton valoja päälle.
Omakotitalon alakertaan Jouselle on kertynyt myös kokoelma vielä pienempiä autoja. Vitriinistä löytyy useita kymmeniä autojen pienoismalleja, joita Jousi on hankkinut ja saanut elämänsä aikana.
– Muutama näistä on sellaisia, jotka isä on tuonut reissuiltaan, hän muistelee jo lapsena saamiaan pienoismalleja.
Jousi kertoo myös, että on viime aikoina keskittynyt enemmän pienoismallien keräilyyn kuin isojen autojen ostamiseen.
Hän on parhaimmillaan omistanut yhdessä veljensä kanssa noin 30 autoa. Viime vuosina niitä on kuitenkin myyty pois ja jäljellä on enää vain kymmenkunta.
– Kaikilla näillä autoilla pitäisi ajaa, jotta ne pysyisivät hyvänä, Jousi tiivistää.
Pidemmän seisomisen jälkeen menee aina hetki saada auto ajokuntoon. Talven jälkeen autojen käyttöönotossa riittää hommaa useiksi päiviksi, jotta ne saadaan taas kuosiin.
– Niissä on tietyt jutut, mitkä täytyy aina talven jälkeen tarkistaa, Jousi kertoo.
Yksi auto kolmen auton osista
Jousen pihalta löytyy myös toinen nykyliikenteessä erottuva auto. Toisessa tallissa seisoo nimittäin taivaansininen vuoden 1959 Wartburg Camping Limousine. Etuvetoisen Wartburgin kaksitahtisesta moottorista irtoaa 32 hevosvoimaa. Vaikka auton huippunopeus on vain 120 kilometriä tunnissa, ei se Jousen mukaan juurikaan ole tientukkona.
– Kantateillä tällä pysyy ihan hyvin muun liikenteen mukana, Jousi kuvailee.
Kaikki Jousen vanhat autot ovat museorekisterissä, mikä jo itsessään aiheuttaa eroja muihin autoihin verrattuna.
– 30 vuorokautta saa vuodessa ajaa, kertoo Jousi museorekisteröinnin rajoitteista.
Toisaalta museoautoille saa perusvakuutuksen halvalla.
– Nämä täytyy kuitenkin yleensä vakuuttaa kaikkea mahdollista varten, Jousi naurahtaa.
Vanhoissa autoissa yleensä ongelma tulee vastaan siinä, että yhden tuhoutuessa ei toista samanlaista ole välttämättä enää olemassa.
Tunnelma ennen kaikkea
Myös toimittaja pääsee Wartburgin kyytiin koeajolle. Jo auton käynnistyessä huomaa eron nykypäivän autoihin, sillä Wartburgin kaksitahtimoottorin ääni tuo mieleen enemmän mopon kuin auton.
Pakoputkesta tupruttavan savun saattelemana istahdan autoon. Penkki tuntuu pehmeältä nykypäivän autoihin verrattuna ja etupenkillä olevat turvavyöt muistuttavat enemmän lentokoneen turvavöitä. Jalkatilaa autossa tuntuu olevan paljon, eikä kuskin ja apukuljettajan välissä ole edes vaihdekeppiä, sillä se löytyy vivusta ratin takaa.
Liikkeelle lähdettäessä välittyy heti tunne, ettei ajamisessa ole nyt kyse vauhdista vaan tunnelmasta. Vanha auto tuntuu hieman heiluvan pehmeän jousituksen päällä, mutta kiihdyttäessä vauhti tuntuu kasvavan nopeastikin. Jousen kanssa olemmekin yhtä mieltä, että vanhan auton kanssa vauhti tuntuu lähes aina kovemmalta kuin oikeasti on.
– Muu liikenne ymmärtää yleensä pienen jonon liikenteessä kun huomaa, että siellä on tällainen auto edessä, Jousi kuvailee muiden autoilijoiden suhtautumista museoautoihin.
