Yksityinen pysäköinninvalvonta on lisääntynyt Kaarinassa kuudenneksi eniten

0
Cotton Pubin omistaja Kimmo Ketamo ei näe tarvetta taloyhtiössä minkäänlaiselle pysäköinninvalvonnalle –Ei tässä ikinä ole kukaan pitänyt autoa yön yli, eikä muitakaan pysäköintiongelmia ole ollut. Tämä vaikeuttaa vain meidän liiketoimintaamme, Ketamo tuhahtaa.

Kaarina

Cotton Pubin omistaja Kimmo Ketamo on närkästynyt yksityiseen pysäköinninvalvontaan, jota hyödynnetään heidän asiakaspaikoillaan. Hän joutuu kuuntelemaan asiakkaiden valituksia lähes päivittäin.

Yksityinen pysäköinninvalvonta on lisääntynyt Kaarinassa kuudenneksi eniten koko Suomessa. Yksityisen pysäköinninvalvonnan piirissä olevien kohteiden määrä on lisääntynyt Kaarinassa noin 75 prosenttia vuosien 2020–2022 aikana.

Suomalaisen pysäköintialan toimijoiden ry:n puheenjohtaja Christian Metsäranta kertoo, että yksityisen pysäköinninvalvonnan lisääntymiseen on perusteltu syy.

 – Valvonnan lisääntyminen johtuu siitä, että pysäköintiongelmat ovat lisääntyneet. Kunnallisella pysäköinninvalvonnalla ei myöskään ole resursseja valvoa yksityisiä alueita, Metsäranta kertoo.

Kaarinassa ei ole kunnallista pysäköinninvalvontaa.

Metsärannan mukaan pahimmat pysäköintiongelmat vähenevät yleensä jo sillä, että alueelle tulee opasteet, joissa kerrotaan pysäköinninvalvonnasta.

– Opasteista käy ilmi alueella vallitsevat pysäköintiehdot ja että ehtojen vastaisesta pysäköinnistä veloitetaan valvontamaksu. Opasteet on aina sijoitettu vähintään alueen sisäänajoväyliin. Kaarinasta on tullut vähäisesti minkäänlaisia yhteydenottoja yksityisen valvonnan lisääntymisen suhteen, hän toteaa.

Asiakkaat vihaisia



Kiesikadulla sijaitseva Kaarinan Yrittäjätalo Oy on yksi niistä kiinteistöistä, joka on ottanut yksityisen pysäköinninvalvonnan Kaarinassa käyttöön. Kiinteistössä sijaitsee Ketamon pitämä Cotton Pub. Ketamo kertoo pysäköinninvalvonnan aiheuttavan asiakaskatoja. 

– Pysäköinninvalvonta on toki merkitty, kuten pitääkin, mutta se, että asiakas tulee autolleen pari minuuttia myöhässä, siellä on jo virhemaksu kirjoitettu. Asiakkaat ovat tästä todella raivoissaan. Olen myös joutunut selvittämään useita kertoja itselleni kirjoitettuja virhemaksuja, siis maksuja, jotka olen saanut omalta vuokratulta paikaltani, Ketamo tuhahtaa.

Ketamo kertoo ottaneensa yhteyttä taloyhtiöön ja kysyneensä, miksi pysäköintifirman kanssa on tehty tällainen sopimus, mutta hän ei ole saanut asiaan vastausta.

 – En ymmärrä, miksi täällä on yksityinen pysäköinninvalvonta. En ole kertaakaan yli 20 vuoden aikana nähnyt, että kaikki parkkipaikat olisivat olleet käytössä, Ketamo ihmettelee.

Pysäköintivirheet vähentyneet 



Isännöitsijä perustelee asiaa muun muassa asiakaspysäköinnin turvaamisella. Hän suostui haastatteluun vain nimettömästi.

– Emme halua, että parkkipaikalle pysäköivät muut kuin liikkeissä asioivat ihmiset. Se on yksityisaluetta. Valvonnalla turvaamme asiakaspysäköinnin ja varmistamme, että kaikilla on paikka liiketiloihin saapuessa. Ulkopuoliset pitävät muuten autoa siinä koko päivän.

Isännöitsijän korviin ei ole kantautunut tietoa, että ihmiset olisivat valvonnasta pahoillaan.

– En ole kuullut, että tästä olisi kenellekään harmia, päinvastoin. Olemme kokeneet tämän kaikkien kannalta toimivaksi ratkaisuksi. Minulla on Turun alueella myös muita taloja, joissa on käytössä yksityinen pysäköinninvalvonta, ja se on hyväksi havaittu.

Hän kertoo, että pysäköintivirheet ovat huomattavasti vähentyneet Kiesikadulla sen jälkeen, kun yksityinen pysäköinninvalvonta otettiin käyttöön. Valvontaa alueella hoitaa yksityinen pysäköinninvalvontayritys, ParkkiPate Oy

 – Tiedossani ei ole tarkkoja tilastoja, mutta nyt alueella ei ole näkynyt ylimääräisiä autoja esimerkiksi muista taloyhtiöistä. Ihmiset noudattavat lähtökohtaisesti hyvin sääntöjä.

Kuka maksaa sakon?



Yksityisen pysäköinninvalvonnan yleistyessä ihmisiä puhutti, pitääkö yksityisen parkkifirman kirjoittama sakko maksaa. Nykyisin suurin osa valvontamaksuista maksetaan Metsärannan mukaan eräpäivän puitteissa tai vapaaehtoisen perinnän aikana. Maksamattomat valvontamaksut siirretään oikeudelliseen perintään. 

Merkittävin yksityisen ja kunnallisen pysäköinninvalvonnan ero on käytännössä se, kuka on vastuussa pysäköintivirheestä.

Kunnallinen pysäköinninvalvonta perustuu haltijavastuuseen, jonka mukaan auton omistaja tai haltija maksaa pysäköintivirhemaksun riippumatta siitä, kuka auton on pysäköinyt virheellisesti. Sen sijaan yksityisessä pysäköinninvalvonnassa ei toistaiseksi ole haltijavastuuta, eli yksityisen pysäköintivalvontayrityksen tulee todistaa, kuka auton on ajanut alueelle.

Tämä on Metsärannan mukaan ilmeinen epäkohta, johon pysäköintialan toimijoiden yhdistys toivoo muutosta.