
Rajuilmat tekivät tuloaan Suomeen ja Kaarinaan tiistain aikana. Vaikka Hans-myrskyn uumoillaan aiheuttavan suurimmat pohjoismaiset tuhonsa Ruotsissa ja Norjassa, saatiin myrskystä jo esimakua myös Varsinais-Suomessa.
Kaarinan keskustan tuntumassa asuva Juha Laine havahtui kotipihallansa erikoiseen näkyyn. Myrskytuuli oli kaatanut massiivisen, kolmihaaraisen puun hänen ja kahden naapurinsa pihamaille.

Tilanteessa kävi kuitenkin kliseisesti onni onnettomuudessa. Paitsi ihmiset myös materia selvisivät käytännössä vahingoitta.
– Mitä nyt aita on vähän naarmuttunut ja vääntynyt, Laine päivittelee.
Laineen naapurin pihalla puu vältti juuri ja juuri autotallin ja sen suojissa lymyilleen kulkupelin.

– Niin tarkkaan se kaatui, että yksi rungoista lepää kottikärryjen aisojen välissä, Laine nauraa.
Myrsky aiheutti tiistaina runsaasti vahingontorjuntatehtäviä ympäri Suomea. Kaarina-lehden toimistollakin sähköt katkesivat muutamaksi minuutiksi.