Juho Suomisen viikonloppu oli yhtä mitalijuhlaa – ulkoratojen kiekkokulta tuli vihdoin, kuulassakin täyttä dominointia

0
Piikkiön Kehityksen Juho Suominen napsi kolme mitalia nuorten SM-kisoista Tampereelta. Kuva: KaLe-arkisto/Julian Rauhaniemi

Piikkiön Kehityksen Juho Suominen onnistui kovassa tempussa yleisurheilun nuorten SM-kilpailuissa Tampereella viikonloppuna. 19-sarjassa toista ja viimeistä vuottaan mittelevä Suominen nappasi mitalit niin päälajistaan kiekosta kuin kuulasta ja moukaristakin. Tuoreista mitaleista kaksi on kultaisia (kiekko, kuula) ja yksi hopeinen (moukari).

Suomisen kolmen päivän savotta käynnistyi perjantaina kuulantyönnöllä. Kehityksen kiekkojätti lähti kisaan kauden ylivoimaisena tilastoykkösenä ja otti kullan tuloksella 16.43 metriä. Eroa hopeaa napanneeseen Lahden Ahkeran Pyry Seliniin kertyi liki puolitoista metriä (Selinin paras työntö 15.05).

Lauantaina 19-vuotiaat miehet viskoivat moukaria. Vaikka Suominen on menestynyt sivulajissaan verrattain hyvin (nuorten SM-4. vuosina 2020 ja 2021), ei moukari ole kuulunut kaarinalaisen treeniohjelmaan enää pariin vuoteen.

Nyt Suominen on SM-mitalisti moukarinheitossakin. Tampereella syntyi oma ennätys 62.25, joka toi hänelle siis hopeaa.

– Tiesin, että ennätyslukemat on heitettävä, mikäli mitaleille mielii. Pari ensimmäistä heittoa olivat treenaamattomuuden vuoksi tahmeita, mutta loppua kohden tekeminen löytyi, Suominen kertoi kisaviikonlopun jälkeen maanantaina.

Kyseessä oli Suomisen kauden toinen moukarikisa. Edelliset ennätyslukemat (60.81) syntyivät toukokuussa Nousiaisissa. Tuolla tuloksella ei olisi Tampereella palkintopallille päässyt: Tarvasjoen Urheilijoiden Reko Tuominen jäi nimittäin SM-mittelön neljänneksi tuloksella 61.80.

Moukarin muut mitalisijat menivät Kenttäurheilijat-58:n Max Lampiselle (74.17) ja Nurmijärven yleisurheilun Mikko Huhdalle (62.13).

Juho Suomisella oli aihetta juhlaan nuorten SM-kisoissa Tampereella. Palkintojenjakopisteen korkein palli tuli Piikkiön Kehityksen heittäjälle nimittäin tutuksi.

Vihdoin kiekkokultaa

Vaikka Juho Suominen on kuulunut suomalaisen juniorikiekonheiton kärkinimiin jo usean vuoden ajan, ulkoratojen SM-kultaa ei miehellä päälajistaan vielä ennen viime viikonloppua ollut. Nyt tuokin tilasto on korjattu: Suominen voitti sunnuntaina 19-sarjan kiekon tuloksella 56.45 ja päihitti moukarikisan ykkösen Max Lampisen liki kolmella metrillä (53.79).

Suominen myöntää olevansa huojentunut kultaisesta kiekkomitalistaan.

– Kauan sitä on metsästetty, hän kiteyttää.

Suomisella on samanlaiset tuntemukset niin viime viikonlopusta kuin kuluneesta kaudesta kokonaisuudessaankin.

– Niin hyvin meni kuin mahdollista, hän pohtii.

Kaarinalainen edusti Suomea alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa Jerusalemissa elokuun alussa. Hän pääsi toimitsijoiden karsintasähläilyistäkin huolimatta finaaliin, otti siellä monta päänahkaa ja sijoittui seitsemänneksi ennätyksellään 57.76. Yleisen sarjan Suomen mestaruuskisoissa, eli Kalevan kisoissa, Suominen oli upeasti neljäs.

Nyt kiekkolupaus siirtää katseensa tulevan talven harjoituskaudelle.

– Ehkä heitän vielä kisan tai kaksi, mutta ihan ylimenokauden (kilpailukauden jälkeisen lepojakson) ehdoilla, hän summaa.

Piikkiön Kehitystä Tampereella edusti myös kuulantyöntäjä Mico Ekman, joka pukkasi neljänneksi 22-vuotiaiden miesten kuulassa ennätystuloksellaan 13.68. Mitalikaan ei jäänyt kauas, sillä pronssiin vaadittiin 13.91.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän