Kaarina-talolla käynnistyy lautapelikerho – “Usein lautapelejä pelataan baareissa, nyt ei tarvitse lähteä sinne asti”

0
Mari Lötjönen (vas.), Tarja Riitala ja Kaarina Sainio ovat yhdessä järjestämässä Kaarina-talon lautapeli-iltoja. He odottavat innolla kerhon alkamista ja toivovat, että kaikki kiinnostuneet tulevat rohkeasti paikalle tutustumaan toimintaan. Kuva: Niko Kettunen

Kaarina-talolla alkaa keskiviikkona 30. elokuuta lautapelikerho. Kaarinalaisille halutaan tarjota matalan kynnyksen paikka, johon voi tulla viettämään aikaa lautapelejä pelaten. Kerho pyörii täysin vapaaehtoisten voimin.

– Idea on kypsynyt päässä jo pitkään. Kaarinassa ei ole liikaa vapaa-ajan viettotapoja ja usein lautapelejä pelataan baareissa, nyt ei tarvitse lähteä sinne asti, nauraa kerhon vetäjä Tarja Riitala.

Mukana vapaaehtoisena on myös Mari Lötjönen, jolle lautapelit ovat lähellä sydäntä. Hän on pelaillut lautapelejä jo yli viiden vuoden ajan ja keräilee pelejä aktiivisesti.

– Minulla on kokoelmassani tällä hetkellä 90 lautapeliä, se on kuitenkin pieni kokoelma, kun verrataan useisiin harrastajiin. Erityisesti keräilen yhteisö- ja kilpailupelejä. Järjestän ystäville lautapeli-iltoja kerran tai pari kertaa viikossa.

Kaarina-talon lautapelikerho järjestetään joka keskiviikko 30. elokuuta alkaen. Kuvituskuva Vares-lautapelistä. Kuva: TS-arkisto/Ari-Matti Ruuska

Roolipelit lähellä sydäntä

Lötjöselle lautapelien pelaaminen on mukava harrastus, jossa pääsee ystävien kanssa samalla vuorovaikutukseen. Lautapelien lisäksi hän harrastaa roolipelien pelaamista.

– Vedän kavereille myös roolipelejä, tällä hetkellä peli on noin puolessa välissä. Minulla on valmiit materiaalit, joita hyödynnän pelissä ja jatkokehitän sitä. Pidän roolipeliä antoisana harrastuksena ja se kehittää myös aivotoimintaa eri tavalla kuin esimerkiksi elokuvien katseleminen. Siinä pääsee itse mukaan tarinaan, Lötjönen kertoo.

Lötjösellä on haaveena järjestää kerhon yhteydessä myös roolipeli-iltoja. Hän avaa, mitä roolipelaaminen käytännössä tarkoittaa.

– Siinä istutaan pöydän ääreen ja pelin vetäjä voi istua sermin takana, jossa hänellä on muistiinpanot. Pelaajilla on hahmokaavake, jossa on lueteltu, millainen kukin hahmo on esimerkiksi luonteeltaan ja mitä erikoistaitoja hänellä on. Pelin vetäjä kuljettaa tarinaa ja pelaajat yhdessä ratkaisevat ongelmia. Jos örkki tulee metsätiellä vastaan, pitää pohtia, mitä tekisi vastaavanlaisessa tilanteessa, Lötjönen selittää.

Riitala ei ole osallistunut roolipeleihin, mutta lautapelit häntä kiinnostavat kovasti. Hän ei kuitenkaan keräile lautapelejä yhtä ahkerasti kuin Lötjönen.

– Olen hieman vanhempaa sukupolvea ja innostunut lautapeleistä aikuisiällä. Lautapelit auttavat rentoutumaan ja viemään ajatuksia muualle vaikkapa työasioista. Minulla on pelejä jonkin verran, joita puolisoni kanssa pelaan. Tarpeettomat pelit pyrin karsimaan nurkista pois, Riitala kertoo.

Arkistokuva larppaajista eli live-roolipelaajista. Kuva: KaLe-arkisto/Mikko Perttunen

Pelejä nyyttärimeiningillä

Kerholla on oma discord-viestintäkanava, jossa osallistujat saavat keskustella keskenään kerhoon liittyvistä asioista. Tällä hetkellä osallistujia keskustelukanavalla on 29.

– Siellä voi keskustella esimerkiksi siitä, mitä pelejä kukin haluaa pelata ja jos jollakin on vaikka kiva peli kotona, niin sen voi tuoda halutessaan peli-iltaan mukaan vähän kuin nyyttäreissä. En tiedä, osallistuvatko kaikki ryhmän jäsenet ensimmäiseen iltaan, mutta toivottavasti mahdollisemman moni pääsee paikalle, Lötjönen tuumii.

Jokaiseen peli-iltaan ei tarvitse osallistua. Kerhossa on kolme vetäjää, ja he osallistuvat itsekin mielellään pelaamiseen.

– Meidän tehtävämme on innostaa, mainostaa ja katsoa, että tilat jäävät siistiin kuntoon. Toivomme avointa ja kannustavaa ilmapiiriä, ja jos yhtään pelit kiinnostavat, niin voi tulla vain katselemaan, millainen meininki meillä on, Lötjönen kertoo.

Kerho on suunniteltu ensisijaisesti aikuisille ja itseohjautuville nuorille. Kerhossa halutaan tarjota samalla mahdollisuus löytää uusia ystäviä ja lisätä Kaarinan harrastusmahdollisuuksia.

– Meillä ei ole lapsiparkkia, joten kaikki, jotka pärjäävät ilman huoltajaa, saavat tulla mukaan, Lötjönen selventää.

Kaarinan kirjasto tarjoaa puitteet lautapelikerhon pitämiselle. Kuva: KaLe-arkisto

Kirjasto tukee toimintaa

Kaarinan kaupunginkirjasto mahdollistaa tilojen käytön Kaarina-talon kahvila Libriksessä ja tarjoaa samalla markkinointiapua.

– Minusta on itsestään selvää, että kirjasto lähtee mukaan tukemaan pelikerhoa. Pelaaminen on tärkeää ajanvietettä. Kerho voi hyödyntää myös kirjastosta löytyviä lautapelejä, Kirjastonhoitaja Kaarina Sainio kertoo.

Kaarina-talon kirjastossa ei ole aikaisemmin järjestetty lautapeli-iltoja. Kirjaston kahvilan tilat valikoituivat pelipaikaksi keskeisen sijainnin vuoksi.

– Tänne on helppo tulla, eikä tarvitse koputella oviin. Kirjastossa on koko ajan kävijöitä, joten mukaan voi tulla vaikka kirjastokierroksen yhteydessä, Sainio sanoo.

Kirjasto on yleensä hiljainen paikka, jossa opiskellaan ja luetaan rauhassa. Miten kirjasto huolehtii, ettei metelitaso nouse pelatessa liian korkeaksi?

– Ei saa tapella, kun pelaa. Kyllä kirjastossa jutella saa. Kimble ja Alias ovat peleinä ehkä äänekkäimpiä, nauraa Sainio.

Lautapelikerho on maksuton ja kaikille avoin, sopii sekä nuorille että aikuisille. Kerho kokoontuu joka keskiviikko Kaarina-talon kahvila Libriksessä kello 16.30–19.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän