
Hovirinnan rantaan suunnitellaan Kompassipuistoa, jonka keskellä olisi iso kompassi näyttämässä pääilmasuuntia sekä auringon nousu- ja laskuaikoja kesän pisimmän ajan käänteessä ja talven lyhimmän päivän aikana.
Puisto olisi Varsinais-Suomen ensimmäinen. Idean kaupungille on vienyt Kaarinan Lions Clubiin kuuluva Seppo Niemelä.
– Ajatuksena on, että kompassin keskelle tulisi perinteinen aurinkokello, josta valoviiva osoittaisi tuoreen ajan auringonvalon ja sijainnin mukaan. Keskustassa oli aikoinaan viittoja, jotka näyttivät etäisyyksiä maihin ja kaupunkeihin, joten tänne sopisi hyvin sellaisetkin, Niemelä pohjustaa.
Puistoa havitellaan Hovirinnan rannan parkkipaikkojen viereiselle puistoalueelle. Paikan katsotaan olevan keskeinen auringonnousun ja -laskun kannalta, mutta toisaalta myös kävijöille helposti saavutettava.
– Nyt kesällä on ollut hyvin värikkäitä ilmiöitä taivaalla, joten tästä olisi hyvä katsella ja tarkkailla, mihin se aurinko nyt menee ja mistä se tulee. Tämä on hyvä lisä myös Hovirinnan rannan toiminnoille: Kompassipuistoon voisi helposti pysähtyä uintireissun tai liikennepuistokäynnin yhteydessä, Niemelä näkee.
“Kävin keskustelun erään rehtorin kanssa ja hän sanoi pistävänsä mietintään, josko järjestäisi syksyllä oppilaille Kompassipuiston suunnittelutunnin.”
Kehää pitkin maapallon ympäri
Niemelä toivoo, että kompassikehän läpimitta olisi suuri tilan sallimissa rajoissa. Täten olisi mahdollista toteuttaa kuvitteellinen matka maapallon ympäri.
– Täällä Kaarinassahan meillä on ainakin yksi maailmanympäripurjehtija, Niemelä muistuttaa.
Ideoita puiston suhteen Niemelällä on paljon. Puiston toteutuminen vaatii kuitenkin yhteistyökumppaneita, jotta ajatuksia päästään toteuttaman käytännössä.
– Olen miettinyt, että traktorilla kuorisi pinnan ja laittaisi sepeliä päälle. Tänne tulisi myös pienet sivukadut, jotka lähtisivät ilmansuuntien kohdalta. Penkkejä olisi katujen välissä, ja niillä vanhempi väki voisi istua ja ihmetellä maailmaa, Niemelä sanoo.
Puiston kasvillisuudesta tulisivat vastaamaan mahdollisesti Kaarinan kaupungin viherastiantuntijat ja hortonomit. Asiasta ei kuitenkaan ole käyty vielä tarkempia keskusteluja asianosaisten välillä.
Niemelä uskoo, että Kompassipuisto olisi lapsille mieleinen ja auttaisi hahmottamaan konkreettisesti ilmansuuntia. Hän on puhunut puistosta myös alueen koulujen kanssa.
– Opettajat ovat olleet innoissaan ajatuksesta, että pääsisivät lasten kanssa retkelle puistoon. Kävin keskustelun myös erään rehtorin kanssa ja hän sanoi pistävänsä mietintään, josko järjestäisi syksyllä oppilaille Kompassipuiston suunnittelutunnin.
Aikataulu ja toteutus epäselviä
Puistosta on tehty kirjallinen esitys teknilliselle lautakunnalle, ja kaupunki on hyväksynyt tulevaisuudessa puiston toteutuksen.
Kompassipuisto ei kuitenkaan ole Kaarinan kaupungin työlistalla kärkipäässä. Kaupunki satsaa tällä hetkellä ensisijaisesti uusiin koulurakennusinvestointeihin. Puiston kustannukset ja sen toteutuksesta vastaavat tahot ovat siis vielä epäselviä.
– Kaupunki toivottavasti antaa tukea puiston toteutukseen heti kun se vain on mahdollista. Täten puiston rakennustöihin päästäisiin mahdollisimman nopeasti, Niemelä painottaa.
Avaruuspuisto Väisälän suunnilta on myös Niemelän mukaan saatu tukea. Suunnitelmissa on, että Lions-järjestön paikalliset voisivat osallistua alueen rakentamiseen. Aikataulua ei tosin ole vielä lyöty lukkoon.