Helena Plathán on kulttuurin monitoiminainen – “Ei tässä hommassa kyllä mitään työehtosopimuksia noudateta”

0
Helena Plathán on kulttuurin moniottelija. Hän paitsi musisoi myös tuottaa konsertteja ja muita esityksiä. Lisäksi hän on muotisuunnittelija.

Pontelan talon salissa kuullaan suomalaisia ja italialaisia tenoriaarioita, kun sellisti Helena Plathán, pianisti Maija Anttila ja solisti Jyrki Anttila saapuvat konsertoimaan Piikkiöön 20. elokuuta.

Plathán kuvailee Kertokaa se hänelle -konsertin kattausta korkeatasoiseksi mutta ymmärrettäväksi.

– Haluan viedä musiikkia sellaisten ihmisten luo, jotka eivät välttämättä käy suurissa konserttisaleissa. Ajattelen, että musiikki kuuluu kaikille, Plathán kertoo.

– Kappaleet ovat helposti sulateltavissa, hän tiivistää.

Trio tulkitsee Pontelassa esimerkiksi tunnetun italialaissävelmän ‘O sole mio. Ulkomaisista muusikoista kuullaan yhtäältä ainakin saksalaista Felix Mendelssohnia.

– Monet ihmiset sanovat, etteivät he ymmärrä klassista musiikkia. En minäkään aina ymmärrä, vaikka olen opiskellut Sibelius-Akatemiassa, Plathán naurahtaa.

– Haluamme lieventää kynnystä. Osoittaa, että klassista voi kuunnella kuka vain, hän lisää.

Anttilat ja Plathán ovat keikkailleet alkuvuoden aikana Ylivieskassa ja Jyväskylässä.

Miksi Piikkiö ja Pontela?

– Ystäväni, oopperalaulaja Johanna Rusanen-Kartano kävi konsertoimassa Pontelassa, Plathán mainitsee.

– Edelleen ajattelen niin, että esiintyä voi muuallakin kuin massiivisten yleisöjen edessä, hän teroittaa.

Jyrki Anttila on toiminut esimerkiksi Ilmajoen Musiikkijuhlien taiteellisena johtajana. Levytyksiä hän on tehnyt muun muassa Tomi Metsäkedon ja Pentti Hietasen kanssa. Kuvassa yhtäältä Pontelassa esiintyvä Anttilan pianistipuoliso Maija Anttila.

Musisointia siellä sun täällä

Helena Plathán aloitti sellonsoiton opiskelun jo 4-vuotiaana.

– Kotona piti toisaalta urheilla ja toisaalta soittaa, hän muistelee.

Myöhemmin Plathán suuntasi Lahden konservatorion kautta Sibelius-Akatemiaan. Esittävän säveltaiteen maisteriksi hän valmistui vuonna 1997, ja on sittemmin toiminut freelancer-muusikkona.

– En päätynyt orkesteriin tai opettajaksi, kuten tuolloin oletettiin. Minusta tuli musiikkialan yrittäjä, ja olen päässyt soittelemaan vähän siellä sun täällä, Plathán hymyilee ja laskeskelee käyneensä musisoimassa liki 20 maassa.

Plathán on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Jari Sillanpään, Marion Rungin ja Johanna Förstin kanssa.

Tapani Kansa oli aikoinaan ensimmäinen artisti, joka pyysi minut kiertueelle ja levytysstudioon, hän paljastaa.

Jorma Uotisen rinnalla Plathán on keikkaillut liki neljännesvuosisadan ajan. Seuraavan kerran parivaljakko esiintyy Salon Mathildedalissa 3. elokuuta.

– Verkostojen luominen ja ylläpitäminen on meidän alallamme kaikki kaikessa. Turhalle pohtimiselle on harvoin aikaa: jos tarjotaan keikkaa, se joko otetaan vastaan tai sitten ei, Plathán kuvailee.

Helsinkiläismuusikko on tuttu myös monien televisiosarjojen esiintyjäkaartista.

Speden spelit, Hyvät herrat, Jäitä hattuun!, Plathán luettelee.

– Lisäksi pääsin näyttelemään Mikset sä soita? -sarjaan Santeri Kinnusen rinnalle, hän muistuttaa.

Kaarina on Helena Plathánille tuttu paikka, sillä hänen kaksossiskonsa asuu paikkakunnalla. Kesälomaansa helsinkiläinen Plathán onkin viettänyt osin varsinaissuomalaisissa maisemissa.

Työehtosopimukset romukoppaan

Pitkän uran esittävän taiteen alalla tehnyt Plathán toteaa muusikon hyppelevän “projektista projektiin”.

– Kokoonpanoja ja esiintymispaikkoja on lukuisia, mutta se on tämän työn rikkaus, hän pohtii.

– Korona vaikutti meihin rajusti, samoin on tehnyt sotakin. Ihmiset säästävät ja kulut nousevat. Yritysjuhlia ei järjestetä samoissa määrin kuin parikymmentä vuotta sitten. Uskomme silti, että laadukkaille tuotannoille on kysyntää.

Muusikot elävät hektistä ja liikkuvaa arkea.

– Ei tässä hommassa kyllä mitään työehtosopimuksia noudateta, Plathán naurahtaa.

Hän muistelee taannoista Lapin-kiertuetta, jonka aikataulu oli vähintäänkin kiireinen.

– Kolmen tunnin yöunet, sitten aamukonsertti ja kamojen roudaus. Illalla uusi konsertti ja sama paletti alusta, Plathán kuvailee.

– “Nyt loppui työt” -ajattelu ei käy päinsä. Työmoodissa ollaan enemmän tai vähemmän koko ajan, hän syventää.

Helena Plathán on tehnyt yhteistyötä lukuisten tunnettujen muusikkojen kanssa. Listalta löytyvät esimerkiksi Tapani Kansa, Johanna Försti, Jari Sillanpää ja Arja Koriseva.

Kesäloma Kaarinassa

Helena Plathánin kaksossisko Riitta Hammarberg asuu Kaarinassa. Sisarukset ovat molemmat musikaalisia, sillä Hammarberg soittaa viulua Turun Filharmonisessa Orkesterissa.

– Kaarina on tullut vuosien varrella tutuksi. Nytkin olen viettänyt täällä kesälomaani, Plathán toteaa.

Helsingistä poismuuttaminen ei tule kuitenkaan kyseeseen. Yritystoiminnan pyörittäminen on pääkaupunkiseudulla yksinkertaisinta.

– Mutta olen ihastunut varsinaissuomalaiseen saaristoon. Jonkun paikan täältä voisi hankkia, Plathán miettii.

Helsinkiläisen työrintamalle kuuluu muutakin kuin musiikkia.

– Olen kouluttautunut myös muotisuunnittelijaksi. Toiveissani on vielä joskus perustaa oma design house, Plathán kertoo.

Pontelan konsertin hän tuottaa ohjelmatoimistonsa kautta.

Kertokaa se hänelle saa varmasti jatkoa muualla Suomessa, mutta tarkkoja päivämääriä ei ole vielä lyöty lukkoon, Plathán päättää.

Helena Plathánin, Jyrki Anttilan ja Maija Anttilan Kertokaa se hänelle -konsertti Pontelan talon salissa sunnuntaina 20. elokuuta kello 15.