
Infrarakentaja Kreate Oy käynnistää Kuusistonsalmen siltahankkeen tämän kuun aikana. Nykyisen sillan viereen rakennetaan varasilta, joka mahdollistaa vanhan sillan purkamisen ja uuden rakentamisen entiselle paikalleen ilman häiriöitä liikenteelle.
Kuusistonsalmen uusi silta rakennetaan 29 metriä pidempänä ja samalle paikalle kuin vanha silta. Uudesta sillasta tulee 2,5 metriä aiempaa leveämpi, jotta jalankulkijoille ja pyöräilijöille saadaan turvallisempi väylä liikkua. Lisäksi urakassa nostetaan maantien tasausta, jotta Kuusiston puolella nousevan mäen jyrkkyyttä saadaan loivennettua.
– Hankkeeseen kuuluu varasillan toteuttaminen, vanhan sillan purkaminen ja uuden rakentaminen sekä väylätöitä. Lisäksi rakennamme sillalle läpinäkyvät melukaiteet ja tiealueelle betoniset aidat melun vähentämiseksi. Meillä on kiertotalouden hengessä tahtotilana hyödyntää myös vanhan sillan betonit, mikäli se on mahdollista, Kreaten työpäällikkö Matti Rekilä toteaa tiedotteessa.
– Lähdemme rakentamaan kohdetta tehokkaasti ja tähtäämme siihen, että varasilta avataan liikenteelle jo lokakuussa. Varasilta on kaksikaistainen ja siinä on erillinen jalankulku- ja pyöräilyväylä. Silta rakennetaan teräspaalujen varaan ja asfaltoidaan. Sen kantavuus vastaa Kirjalansalmen nykyisen sillan kantavuutta ja nopeusrajoitus on vähintään 30 kilometriä tunnissa, Rekilä jatkaa.
Kun liikenne on siirretty varasillalle, Kreate aloittaa vanhan sillan purkutyöt liikennettä häiritsemättä. Työn tilaajana on Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, ja uuden sillan on määrä valmistua syyskuun lopussa 2024.