
Laulusaaren kaarinalaiset laulaja-lauluntekijät Valtteri Lipasti ja “Neiti Ö” Nina Erjossaari julkaisevat uuden Pieni koti -kappaleen.
Pieni koti kirjoitettiin biisikävelyllä laulusaarelaisten järjestämän työpajan yhteydessä. Mukana biisinteossa oli myös kaksi lastensuojelun nuorta asiakasta.
– Me kirjoitimme unelmasta. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä? Millaisessa paikassa elät? Entä kenen kanssa? Mitkä asiat olet jättänyt taaksesi? Erjossaari kuvailee tiedotteessa.
– Vastakohtana sanoitukselle toimivat aiemmin kirjoitetut ajatukset, tunteet ja tapahtumat – sellaiset, jotka tahdotaan jättää taakse. Kummankin nuoren unelmassa oli mukana pieni koti, ja siitä syntyi biisin nimi, hän jatkaa.
Pieni koti julkaistaan perjantaina 4. elokuuta, ja sen voi kuunnella esimerkiksi suoratoistopalvelu Spotifyssä tai videopalvelu YouTubessa.
Kappaleen julkistustilaisuus järjestetään koulujen aloitusviikolla Kuusiston linnanraunioilla Linnanrauniot Live -tapahtuman yhteydessä. Pieni koti on mukana Rauha vs. sota – stop kouluväkivalta -musiikkiesityksessä. Esitys on laadittu koulurauhan julistamiseksi.
Rauha vs. sota kuullaan linnanraunioilla keskiviikkona 9. elokuuta kello 19 ja torstaina 10. elokuuta kello 9 sekä kello 19.