Kaarinassa palataan opintielle huomenna, kun esi- ja perusopetuksen sekä lukion syyslukukausi alkaa kesälomien jälkeen. Suomen kristillisessä yhteiskoulussa, eli Toivonlinnassa, puurtaminen käynnistyy jo tänään.
On hyvä muistutella taas parista asiasta koululaisten palatessa katukuvaan. Autoilijoiden, ja toki muidenkin liikkujien, on noudatettava varovaisuutta oppilaitosten läheisyydessä. Vaikka liikennesääntöjä ja -tapoja on varmasti kotioloissa kerrattu, voivat asiat unohtua esimerkiksi leikin pyörteissä. Aikuisten on yhtäältä kannettava vastuu kielenkäytöstään pienten oppilaiden läsnä ollessa.
Toki moraalikoodia pitää noudattaa oppilaitoksissakin. Kaarina sai viime syksynä kyseenalaista mainetta, kun Piispanlähteen koulun kiusaamisongelmat ylittivät uutiskynnyksen iltapäivälehtiä, Helsingin Sanomia ja Yleisradiota myöten. Erikoisen tilanteesta teki se, että kohun keskiössä olivat ykkösluokkalaiset. Eikä kiusaaminen ollut vain henkistä, vaan kuvailujen mukaan hyvinkin fyysistä.
On itsestään selvää, ettei minkäänlaista kiusaamista pidä suvaita. Meillä tai muuallakaan.
Koulurauha ei suinkaan koske vain opiskelijoita, vaan sen ansaitsee myös oppilaitosten henkilökunta. Aikuistenkaan ei tarvitse hyväksyä itseensä kohdistuvaa panettelua tai kiusaamista.
Opettajien työuupumus ja loppuun palaminen on tutkimusten mukaan yleistynyt viime vuosina. Osaltaan asiaan saattoi vaikuttaa koronapandemian takia nopeasti muuttunut työympäristö, mutta taustalla on varmasti muitakin syitä, kuten kasvaneet luokkakoot ja auktoriteettiaseman perusteeton kyseenalaistaminen.
Opettajat tekevät elintärkeää työtä tulevaisuutemme eteen, joten muistetaan antaa siitä heille kiitosta.