Pahimus: Vinkit ankeaan syksyyn

0

Kalentereissa käännytään perjantaina jo syyskuulle. Virallisesti se tarkoittaa sitä, että kesä on ohi ja syksy voidaan julistaa alkaneeksi.

Toiset määrittelevät syksyn lämpötilojen ja toiset taas kuukausien perusteella. Pahimukselle syksy alkaa perjantaina, voihan sen kuukauden nimestäkin jo päätellä.

Osalle suomalaisista tuo ankea, pimeä ja sateinen vuodenaika laskee mielen matalaksi. Kesäiset topit ja shortsit heitetään kyyneliä niellen varaston nurkkaan, ja aurinkorasvan pohjasakat jätetään odottamaan seuraavaa suvea. Korkeakauluksiset villapaidat ja korkeavartiset sukat tulevat tilalle.

Pahimus näkee syksyssä hyviäkin puolia ja haluaa ilahduttaa niitä kaikkia kaarinalaisia, jotka painivat yllä olevien murheiden kanssa. Voi esimerkiksi nauttia ilmaisesta kilvanajosta, kun kastemadot lähtevät liikkeelle koloistaan. Pahimusta ainakin jännittää, kuka hyytyy kesken matkan. Entä kukaa spurttaa voittajaksi?

Ulkonäköpaineetkin voi unohtaa, sillä kukaan ei näe villapaidan, kaulahuivin tai ulkohousujen alta kesän jälkeisiä naarmuja tai liian pitkiä ihokarvoja. Sotkuisesta tukasta puhumattakaan, hattuhan on jo päässä lämmittämässä. Pahimus julistaa syksyn alkaneeksi, siis huudetaan kaikki yhteen ääneen, hip hip hurraa!

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän