Teksti ja kuvat: Kaija Unhola
Koivukankareen matkailutilalla Kuusistossa järjestettiin kaikille avoimet possujuhlat lauantaina. Kutsuja oli jaettu saareen ja lähialueille reilut 300. Tarjolla oli lähes satakiloinen savustettu possu. Se hupeni illan aikana nopeasti espanjalaismusiikin tahdissa.
Tapahtuma käynnistyi vanhaa kunnioittaen.
– Halusimme saada juhlaan mukaan vanhoja perinteitä. Vellikello on ilmoittanut kymmeniä vuosia ruokailuajat Koivukankareessa. Taukoa kellon käyttöön tuli, kun sen jalustaa jouduttiin korjaamaan. Possujuhlaan kello kuitenkin saatiin kuntoon. Päivi Holm pyydettiin soittamaan vellikelloa ja siitä tapahtuma lähti alkuun, järjestelyistä vastannut Timo Holgeri Turun Seudun Invalidit ry:stä kertoo.
– Possujuhlien järjestelyissä oli mukana noin kymmenkunta henkilöä. Täällä on hyvä porukka, mutta jonkinmoista tukeakin tarvittiin. Kaarinasta kysyin lainaksi kukkia viikonlopuksi, mutta meille ilmoitettiin, että saamme kukat lahjoituksena. Ruokailuunkin saatiin patonkeja leipomolta, hän jatkaa.

Matkailutilalle toivotaan lisää toimintaa
Koivukankareen 18 hehtaarin matkailutila sijaitsee kauniilla paikalla päättyvän mökkitien päässä. Timo Holgerin mukaan tilalla on pari vuotta ollut hiljaisempaa.
– Korona teki sen, eikä meillä ole täällä ravintoloitsijaa. Koetamme herätellä toimintaa omin voimin. Odotamme ravintolaan kunnon vetäjää ympärivuotisesti. Täällä on myös 19 huoneen asuntola.
Kahden vuoden kuluttua Koivukankare täyttää 80 vuotta.
– Vuonna 1945 oli uskomattomia, sodassa olleita miehiä, jotka panttasivat omaa omaisuuttaan ja ostivat Turun Seudun Invalideille ensimmäisen osan, keltaisen päärakennuksen. Jonkun vuoden päästä saatiin ostaa vanha Hermunkin tila. Alussa tänne ei ollut tietä, vaan huhuiltiin rannalta toiselle, Päivi Holm muistelee.
Pipsa Höglund, Juha Pietikäinen ja lapset Melinda, Alvar ja Elmer ovat tulleet paikalle läheltä. Postilaatikkoon oli tullut kutsu possujuhlaan.
– Olemme täällä ensimmäistä kertaa, Höglund sanoo.
– Muutimme juuri Kuusiston vanhaan pappilaan. Ollaan asuttu siinä kuukausi. Kuusisto on rauhallinen ja mukava paikka asua, Pietikäinen jatkaa.

Muusikoita enemmänkin paikalla
Possujuhlien musiikista vastasi muusikko ja taiteilija Pepe Gonzáles Turusta.
– Ohjelmistooni kuuluu monenlaista musiikkia. Olen tehnyt suomalaisia lauluja espanjaksi, esimerkiksi Rautavaaran kappaleita. Joel Hallikaisen kanssa lauloimme kimpassa Kuurankukan espanjaksi, Gonzáles kertoo.
Kari ja Tuija Laine tulivat possujuhliin nauttimaan vapaa-ajasta, vaikka ovat esiintyjiä itsekin. Kari soittaa rumpuja ja Tuija haitaria.
– Olemme Turusta ja meillä on mökki täällä. Mökkitie on suoraan kuin Arttu Wiskarin laulusta. Ihana. Täällä on tämmöinen paratiisi, ihan eri maailma, Kari Laine hehkuttaa.
