
10-vuotias kaarinalainen raviohjastaja Emma Vasenkari teki kisadebyyttinsä puolitoista viikkoa sitten (19.–20.8.) Turussa järjestetyissä Ponikuninkuusraveissa. Koristolainen ohjasti Metsämäellä 16-vuotiasta shetlanninponi Nummen Yasminia ja oli tyytyväinen omiinsa ja ravurinsa suorituksiin.
– Hyvin meni. Paikalla oli paljon väkeä, mutta ei minua hirveästi jännittänyt, Vasenkari kertoo.
– Nummen Yasminin edellisestä kisastartista oli kulunut kolme vuotta. Silti kellotimme sunnuntaina kategoriamme viidenneksi nopeimman ajan, hän jatkaa.
Ponikuninkuusraveissa kilpaillaan A- ja B-kategorioissa ravurien säkäkorkeuden mukaan. A-kategorian nopeimmat ponit nimitetään ponikuninkaaksi ja ponikuningattareksi, ja B-kategorian vastaavasti poniruhtinaaksi sekä -ruhtinattareksi.
A-kategoriassa oli mukana 16 ponia ja ohjastajaa. Vasenkari sijoittui lauantain lähdössä 11:nneksi ja sunnuntaina 14:nneksi.
– Mutta sunnuntaina Nummen Yasmin starttasi 140 metrin takamatkalta, nuori ohjastaja ja hänen äitinsä Suvi Vasenkari huomauttavat.

Koko kesä Nummen Yasminin kanssa
Emma Vasenkari kävi ensimmäisellä ratsastustunnillaan 5-vuotiaana.
– Olin tosin ollut hevosen selässä jo aikaisemminkin, hän huomauttaa.
Kolme vuotta sitten Vasenkari siirtyi harjoittelemaan Varsinais-Suomen ainoaan raviponikouluun, vahtolaiseen Hepsikseen. Kiinnostus alkoi suuntautua nopeasti raviohjastamiseen.
– Poneja ajetaan ja valjastetaan, ratsastaminen on sivuroolissa, Vasenkari selventää toimintaa.
Nummen Yasminin ja Vasenkarin yhteistyö alkoi viime kesänä. Tuolloin kaksikko vietti yhden viikon yhdessä Isotalon tallilla Littoisten Liedolle kuuluvassa osassa.
– Ei ole ollut mitään ongelmia. Tietty poni oli ensin hiukan hämmentynyt uudessa paikassa, mutta meidän yhteispelimme toimii hyvin.
Nummen Yasmin on Peimarin koulutuskuntayhtymän opetusponi, ja sen kotitalli sijaitsee ammattiopisto Livian Paimion kampuksella.
– Siellä ei ole ollut sellaisia opiskelijoita, joilla olisi ajolupa. Siksi poni oli tänä vuonna Liedossa koko kesän, Suvi Vasenkari alustaa.
Suunnitelma on sama ensi vuonnakin. Lukukauden ajan Nummen Yasmin palvelee Livian väkeä, mutta kesäksi se matkaa Lietoon nuoremman Vasenkarin ohjastettavaksi.
Äiti ja tytät haluavat kiittää Pertti ja Rosita Isotaloa, jotka ovat mahdollistaneet Vasenkarin ja Nummen Yasminin harjoitusolosuhteet.
– Kesällä olen ollut ohjaksissa neljä tai viisi kertaa viikossa. Muuten käyn kerran viikossa ratsastustunnilla Ratun tallilla Liedossa, Vasenkari mainitsee.

Kuopusosastoa
Kun ajoluvista puhutaan, Vasenkari sai moisen kesäkuussa.
– Alle 10-vuotiaat eivät saa ajaa kilpaa, Suvi Vasenkari painottaa.
Poniajoluvan hankkiminen on jossain määrin verrattavissa ajokortin suorittamiseen.
– Pitää läpäistä kirjallinen koe, ajokoe ja varustuskoe, Emma Vasenkari luettelee.
Hän saa siirtyä ohjastamaan suurempia poneja 12-vuotiaana. Hevosajoluvan alaikäraja on vastaavasti 16 vuotta.
– Silloin täytyy suorittaa kokeet uudestaan. Hevosilla ja poneilla on hiukan eri säännöt, Vasenkarit alleviivaavat.
Koska alle 10-vuotiaat eivät voi saada poniajolupaa, kuului Vasenkari Ponikuninkuusravien kuopusosastoon.
– Kilpailijat olivat pääosin minua muutaman vuoden vanhempia, hän arvelee.
Kokemuksella on usein merkitystä, kun ohjastajat istuvat kärryihinsä. Täyttäähän esimerkiksi tähtiohjastaja Pekka Korpi marraskuussa jo 74 vuotta.
Ponikuninkuusraveihin ei vanhoilla mestareilla kuitenkaan asiaa ole. Kilpailut on nimittäin kielletty yli 18-vuotiailta.
“Osaan nimetä äkkiseltään vain kaksi kotimaista ammattiravivalmentajaa, jotka ovat naisia. En tiedä, mistä se kielii. Ehkä tämä on vain jäänne menneisyydestä.”
Nuorissa on tulevaisuus
Emma Vasenkari uskaltaa unelmoida. Hän myöntää tavoitteekseen olla joskus ammattiraviohjastaja.
Tilanne ei vaikuta järin otolliselta, sillä naiset ovat selvä vähemmistö suomalaisessa ohjastajakunnassa. Ainakin toistaiseksi.
– Yksi kymmenestä ohjastajastamme on nainen, Suvi Vasenkari arvioi Suomen tilannetta.
– Osaan nimetä äkkiseltään vain kaksi kotimaista ammattiravivalmentajaa, jotka ovat naisia. En tiedä, mistä se kielii. Ehkä tämä on vain jäänne menneisyydestä, hän jatkaa.
Mitä huipulle nouseminen sitten vaatii? Ainakin hyvän valmentajan ja paljon näyttöjä.
– Olisi tärkeää saada ohjastettavaksi muidenkin hevosia. Se on merkki arvostuksesta ja tunnettuudesta, äiti ja tytär tuumivat.
On selvää, ettei Vasenkarin yhteistyö Nummen Yasminin kanssa jatku enää mahdottoman pitkään. Kilpaponien yläikäraja on nimittäin 18 vuotta, ja se tulee Nummen Yasminilla täyteen kahden vuoden kuluttua.
– Emma on saanut jo yhden tarjouksen erään toisen ponin ohjastamisesta, äiti-Vasenkari paljastaa.
Lähitulevaisuus on kirjoitettu kuitenkin paimiolaisravurin kanssa. Seuraavat kisat ovat luvassa lokakuussa Metsämäellä.
– Tärkeintä on päästä ajamaan, Vasenkarit teroittavat.
– Ponilähtöjä saisi olla enemmänkin. Niitä järjestetään hevosravien yhteydessä, mutta turhan harvoin. Sieltä ne tulevaisuuden ammattilaiset kuitenkin tulevat, he lisäävät.