Rustasin jo noin kuukausi sitten pääkirjoituksen median, poliitikkojen ja valtion suhteesta. Totesin, että medialla on oikeus arvostella valtaapitäviä. Oikeastaan se on demokraattisen, länsimaisen lehdistön ydintehtävä. Jos media ei sitä tee, kuka sitten?
Toisaalta muistutin, että toimittajillakin on omat vastuunsa. Ammattikuntamme edustajien on pidettävä kiinni puolueettomuudestaan. On kerrottava asiat kuten ne ovat, toki toisinaan kuvainnollista ampiaispesää on hieman sohaistava.
Suomalainen media on joutunut viimeisten kuukausien aikana poikkeuksellisen höykytyksen kohteeksi. Kritiikkiä on tulvinut toiseksi suurimmalta hallituspuolueelta, perussuomalaisilta. Milloin toimittajat syyllistyvät agendajournalismiin, milloin suorastaan valheelliseen uutisointiin. Ymmärretään väärin, eikä välttämättä vain ymmärretä, vaan halutaan ymmärtää väärin. Asiat revitään irti kontekstistaan, valtioneuvoston jäseniä mustamaalataan.
Kritiikki on kovaa, mutta se on osattava ottaa vastaan. Puolin ja toisinkin.
Tilanne voisi olla huonompikin. Rajuin sanankääntein Yleisradiota jo pitkään arvostellut perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen istui pari viikkoa sitten A-Studion piinapenkissä. Juontaja haastoi Tynkkystä, mutta keskustelu käytiin silti hyvässä hengessä. Sama tilanne koskee monia kansanedustajia: tiedotusvälineet eivät välttämättä saa kiittävää palautetta, mutta harvoin toimittajille tarjotaan keskisormea.
Siihen tuskin palataan, että poliitikot ja toimittajat viettävät keskenään viinanhuuruisia saunailtoja. Kunhan nyt toimeen tultaisiin.
Kuten sanoin, tilanne voisi olla huonompikin. Jos Venäjällä kirjoitat kriittisiä näkökulmia Kremlin toiminnasta, olet joko kuollut tai maanpaossa. Meillä kyllä käytetään kovaa kieltä, mutta lentokoneet sentään pysyvät taivaalla.
