Piikkiöläinen Ringa Takanen kirjoitti ensimmäisen runoteoksensa. Lasten runokirja kantaa nimeä Saunakissa – ja muita loruja perheen pienimmille.
Teos alkoi syntyä, kun perheen lapsi oli vauva- ja taaperoiässä. Takanen kehitteli ja luki loruja lapselleen. Hyvin usein niissä esiintyi perheen 13-vuotias kissa ja heidän yhteiset arkiset seikkailunsa.
“Kisumisu imuria kammoaa, boakäärmeeksi sitä luulee. Kun imuri surisee ja murisee, boa voi imaista kitaansa suureen” , kuuluu yksi runoista.
– Se kuvastaa imurikammoa. Aloin kertomaan tarinaa lapselleni, että kissamme luulee sitä varmaan käärmeeksi, kun pötkii aina pakoon siivotessa. Tällaisista esimerkeistä riimit ovat syntyneet.
Taiteilijanimi erottaa arjesta ja työstä
Taiteen tutkijana työskentelevä Takanen keksi itselleen taiteilijanimen Rosina Ruusu. Hän kertoo nimen erottavan hänet arkisesta työminästään.
– Taiteilijanimeni antaa minulle luvan kirjoittaa tavallisesta poiketen vapaammin. Se on proosa ja lyyrinen -minä, kun taas Ringa Takanen on tutkija ja asiatekstiminä.
Takanen tarjosi teostaan aluksi kaupalliselle kustantamoIlle ja harmitteli, kun joka kerran jälkeen näytettiin punaista valoa.
– Ihmettelin kustantamoiden reaktiota, sillä olen nähnyt paljon samankaltaisia teoksia myynnissä.
Takaselle kuitenkin selitettiin tilanne. Nykyään runoteokset eivät myy, joten ne ovat pitkälti omakustanteisia. Siitä hän sai idean julkaista myös oman teoksensa omakustanteisesti.
– Ei mene ainakaan kirjoitustyö hukkaan. Mahtavaa olisi, jos paikalliset kirjastot ottaisivat teoksen valikoimiinsa, niin runot pääsisivät luettavaksi ja kuvat katseltavaksi.
Hyöty irti kuvataideosaamisesta
Ringa Takanen on kuvittanut kirjan itse. Hän kävi aikoinaan Oriveden opiston kuvataidelinjan ja pyrki nuorena taiteilijaksi, mutta päätyikin lopulta muihin hommiin. Nyt runoilija pääsi käyttämään luovuutta hyväkseen, kun hän piirsi katkelmien yhteyteen kuvitusta.
– Oli hauskaa ja leikkisää keksiä kuvia loruille.
Takanen ei ole aiemmin kehdannut tuoda omia runojaan näytille, vaikka on kirjoittanut niitä jo usean vuoden ajan.
– Liian usein sitä pysähtyy pohtimaan ja miettimään, mitä muut ihmiset ajattelevat ja ovat mieltä asioista.
Varttumisen ja väitöskirjan julkaisun myötä Takanen sai rohkeutta alkaa kirjoittamaan omaa runokirjaansa, vaikka ihmisten mielipiteet asian suhteen mietityttivät. Lopulta hän ajatteli, ettei muiden sanomisilla tai ajatuksilla olisi väliä. Hän halusi viedä työn loppuun asti aina julkaisuvaiheeseen saakka, sillä hän oli haaveillut lastenkirjan tekemisestä pitkään.
Toinen runokirja on jo suunnitteilla ja koevedoskin painettu. Se on puolestaan suunnattu aikuisille. Vastajulkaistua teosta pidellessään Takanen on tyytyväinen, että uskalsi heittää ennakkoluulot ja pelot romukoppaan.
– Opin, että aina kannattaa uskaltaa kokeilla asioita, jotka kiehtovat itseään. Sen neuvon haluaisin välittää kaikille, Takanen naurahtaa.
