Tapahtuihan se viimein.
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola ilmoitti torstaina 3. elokuuta lähtevänsä mukaan presidenttikisaan. Julkistusta osattiin odottaa, sillä kotimaiset tiedotusvälineet olivat uutisoineet jo keskiviikkona Aaltolan kannatusyhdistyksen perustamisesta.
Täyttä varmuutta siitä ei heti ollut, ajaako Suomen turvattu tulevaisuus ry nimenomaan Aaltolan presidenttiehdokkuutta. No, lankojen yhteensovittaminen ei toisaalta ehkä ollut järin haastavaa. Ilmoitettiinhan yhdistyksen hallituksessa istuvan esimerkiksi Aaltolan puoliso Kirsi Aaltola.
Ja aika nopeasti yhdistys ilmoitti itsekin toivovansa, että Mika Aaltola asettuisi sen presidenttiehdokkaaksi.
Mikään jymy-yllätys Aaltolan ehdolle asettuminen ei ollut. Ei enää, mutta muistellaanpa hetki menneisyyttä.
Presidenttikilvan kannatusmittauksia on tehty jo hyvissä ajoin ennen ensi tammikuun vaali-iltaa. Mittausten kärjessä on ollut tuttuja ja ennalta arvattavia nimiä: muiden muassa kansanedustaja, kolmatta kertaa ehdolle lähtenyt Pekka Haavisto (vihr.), Suomen pankin pääjohtaja ja ex-kansanedustaja Olli Rehn (kesk.) sekä entinen pääministeri, professori Alexander Stubb (kok.). Edellä mainituista Haavisto ja Rehn ovat siis jo mittelössä mukana, Stubb ei ole vielä sanonut varmaa juuta eikä jaata.
Listoilla pyöri kuitenkin myös eräs poliittisesti sitoutumaton henkilö: tutkija Mika Aaltola, jonka kansallinen tunnettuus lisääntyi huomattavasti Venäjän aloittaman hyökkäyssodan jälkeen.
Kannatuskyselyjen viesti oli selvä. Runsaasti mediassa esiintynyt Aaltola vetosi kansalaisiin asiantuntijuudellaan. Tässä meillä on mies, joka taitaa ulkopolitiikan, vaikkei politiikkaa itse teekään.
Merkittävä käänne tapahtui viime lokakuussa, kun Aaltola nousi ensimmäistä kertaa kannatuskyselyn kärkisijalle. Ilta-Sanomien teettämässä ja Taloustutkimuksen toteuttamassa kyselyssä peräti 44 prosenttia vastanneista ilmoitti halukkuudestaan äänestää Aaltolaa.
“Voi pyhä jysäys, mitkä tulokset!”, kuten Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Juho Rahkonen IS:lle kuvaili.
Viimeisimmissä kyselyissä Pekka Haavisto on noussut suosituimmaksi presidenttiehdokkaaksi. IS:n tuoreehkossa, kesäkuisessa mittauksessa tutkittiin sitä, kuinka muut ehdokkaat tai ehdokkaaksi kaavaillut pärjäisivät Haavistoa vastaan vaalin toisella kierroksella. Tulosten mukaan Haavisto saavuttaisi yli 50 prosenttia äänistä esimerkiksi Rehniä, Stubbia, Jussi Halla-ahoa (ps.) tai Jutta Urpilaista (sd.) vastaan.
Haavisto saisi kyselyn mukaan yli puolet toisen kierroksen äänistä kaikkia paitsi yhtä (potentiaalista tai todellista) ehdokasta vastaan. Tuo yksi vastaanhankaaja on Mika Aaltola.
Prosentit olisivat tosin Haaviston puolella Aaltolaakin vastaan, mikäli IS:n mittaukseen on uskominen. Haavisto–Aaltola-kamppailussa 49 prosenttia äänestäisi ex-ulkoministeriä ja 35 prosenttia Ulkopoliittisen instituutin johtajaa. 16 prosenttia ei vielä osaa sanoa, mihin vaakakuppi kallistuisi.
Kun Aaltolan nimi nousi esille presidentinvaalin kannatuskyselyissä, moni piti näkemäänsä vitsinä. Aaltolan ammattitaitoa tuskin juuri kukaan kyseenalaisti, mutta että presidentiksikö?
Aaltola itsekin vaikutti olevan suosiosta hämillään, joskin hän muisti lehtijutuissa aina kiittää tukijoitaan. Ja täytyy muistaa, ettei Aaltola missään vaiheessa tyrmännyt presidenttiehdokkuuttaan, vaikka suhtautuikin asiaan aluksi melko varauksellisesti.
Vitsistä tuli todellisuutta, kuten olemme nyt nähneet ja kuulleet. Aaltola todella on ehdolla Suomen tasavallan seuraavaksi presidentiksi.
Poliittinen sitoutumattomuus voi olla Aaltolalle todellinen etu. On arvioitu, että hän kykenee “ylittämään” kannattajakunnassaan perinteisen oikeisto–vasemmisto-akselin. Aaltola itse uskoi torstaisessa tiedotustilaisuudessa, että hän voisi puhutella “hiljaista enemmistöä” ja “liikkuvia äänestäjiä”, jotka ovat huolestuneita perusarvoihin liittyvistä asioista.
Aaltolan tilanteessa on luonnollista, että hänen takanaan seisoo kannatusyhdistys. Toki näin on myös Haaviston ja Rehnin kohdalla, joskin molempien “kotipuolueet” ovat yhtäältä asettuneet ehdokkaiden tueksi. Pitkään politiikassa vaikuttaneet Haavisto ja Rehn ovat saaneet osakseen kritiikkiä: miksi tukiyhdistys, eikö oma puolue kelpaa?
Tässä yhteydessä täytyy tietenkin mainita, ettei eduskunnan puhemiehellä Jussi Halla-aholla ollut mitään ongelmaa asettua oman puolueensa, perussuomalaisten, ehdokkaaksi.
On sanomattakin selvää, että Aaltolan rooli mediassa ja yhteiskunnassa muuttuu merkittävästi. Enää häntä ei voida kuulla A-Studion asiantuntijavieraana harva se viikko. Jos Aaltola päätyy keskusteluohjelmien piinapenkille, hän edustaa nimenomaan presidenttiehdokkaana.
Entä mikä on vaalin lopputulema? Aaltolan suhteen on vaikea sanoa mitään. Hänellä voi olla vankka kannattajakunta, tai vaihtoehtoisesti vaali-illasta saattaa tulla todellinen pannukakku.
Presidentinvaali on ennen kaikkea henkilövaali, joten meritoitunut tutkija voi hyvinkin haalia äänestäjiä poliittisen kehän jokaisesta sopukasta.
Annetaan kansan päättää.
