– Luin lehdestä, että Krossin paloaseman rakentamiseen ollaan myöntämässä maanantaina kolme miljoonaa euroa lisää rahaa. Näin rajanaapurina ei voi olla miettimättä, että nyt palaa rahaa, onko sitä mietitty riittävästi. Mihin sitä lisärahaa tarvitaan?
Näin ihmettelee Kaarina-lehden toimitukseen soittanut Veikka Ståhlberg, 88-vuotias konkariyrittäjä, jonka yrityksen toimitilat ovat 80-luvulta asti olleet Krossissa Hiiskanaukeantiellä, eli todellakin juuri suunnitellun uuden paloaseman naapurissa.
Hänen ja tyttärensä hallinnoimalla kiinteistöllä on viime vuodet ajettu alas Trukkitalo Ståhlbergin liiketoimintaa. Tontilla on kaksi noin 500 neliön hallia, jotka sisältävät monenlaisia teknisiä huoltotiloja ja henkilökunnan saniteettitiloja ihan saunaa myöten. Isäntä tarjoaisi mielellään niitä hyödynnettäväksi.
– Eihän tässä voi olla miettimättä, että mihin ne miljoonat tarvitaan, kun vieressä voisi olla hyväksikäytettäviä tiloja saatavilla. En tiennyt mihin ottaa yhteyttä, niin soitin nyt toimitukseen, tuumii Ståhlberg, joka tietää kyllä, että Kaarinan valtuustossa miljoonien myöntäminen on esillä jo maanantai-iltana.
Hänkin tiedostaa, että päätöksenteossa ratkaisevaa on se, että pelastuslaitos sitoutuu uudet tilat vuokraamaan, vaikka vuokrahinta väkisinkin nousee samassa kun rakentamisen hintakin.
– Kolme miljoonaa on paljon rahaa!
Julkisuudessa on juuri tällä viikolla ollut laajalti esillä, että Varhan eli Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen alijäämä on tältä vuodelta tuplaantumassa. Varhan johto on jo nostanut esiin, että hyvinvointialueella on liian raskaat kiinteistömassat ja pitkiä vuokra-aikoja.