
Teksti: Niko Kettunen, Julian Rauhaniemi
Varsinais-Suomen toinen Fressi-hyvinvointikeskus avattiin Kaarinan keskustaan tiistaina 5. syyskuuta. Tamperelainen perheyritys on käynyt neuvotteluja Kaarinan toimipaikasta jo useamman vuoden ajan, ja nyt oli oikea aika avata kuntosali.
– Reilu kymmenen vuotta sitten katsottiin Kaarinasta jo liiketilaa. Nyt kaupunki on voimakkaasti kasvava ja valoisa, joten uskomme, että saamme täällä toimivan kokonaisuuden aikaan, Fressin toimitusjohtaja Hannu Välikoski toteaa.
Paikaksi valikoitui Pyhän Katariinan tiellä vapaana ollut liiketila. Välikoski uskoo sijainnin olevan helposti asiakkaiden löydettävissä.
– Meillä on siellä 400 neliötä hyvää tilaa. Panostamme siihen, että kuntosali vie 90 prosenttia tilakapasiteetista ja pukuhuoneet loput kymmenen. Tyypillisillä saleilla on kauheasti sivuhuoneita ja valtavat pukutilat, mutta meillä se oleellisin, eli kuntosalitreenaaminen, on tärkeimmässä roolissa, Välikoski sivaltaa.

Perinteisen kuntosalin haastaja
Kaarinan Fressillä on vapaapainoalue, kuntosali- ja lämmittelylaitteita sekä erillinen toiminnallinen alue. Välikoski sanoo, että kuntosaleilla näkyy erityisesti vapailla painoilla ja kehonpainolla tehtävien harjoitteiden suosio.
– Pitkäänkin treenanneet asiakkaat ovat siirtyneet tekemään harjoittelua omalla painolla tai esimerkiksi kahvakuulalla. Aloittelijat uskaltavat kokeilla rohkeasti ohjauksen jälkeen, mihin oma keho taipuu. Mielestäni on hyvä, että pysyy kunnossa jo nuoresta pitäen. Olen nähnyt kolmekymppisiä, jotka ovat kankeita kuin rautakanget, Välikoski naurahtaa.
Perinteisten kuntosalilaitteiden lisäksi käytössä on useita rentoutumiseen ja palautumiseen liittyviä välineitä, kuten divaanisohva, hierontatuoli, selän venytystuoli sekä niskanikamatuoli.

Asiakaspalvelu toimii etänä
Kaarinan Fressillä ei ole perinteistä vastaanottoa, jossa henkilökunta päivystäisi. Ketju on palkannut kuitenkin yhden valmentajan, joka on iltapäivän ja alkuillan kieppeillä kolme tuntia paikalla opastamassa ja valmentamassa asiakkaita. Kulunvalvonta ja asiakaspalvelu toimivat kokonaan verkossa ja puhelimen välityksellä.
– Useasti asiakkaat haluavat, että paikalla on ammattilainen iltapäivän tienoilla. Silloin suuri osa ihmisistä pääsee treenaamaan töiden jälkeen, Välikoski mainitsee.
– Olemme palkkaamassa myöhemmin toistakin työntekijää, hän lisää.
Kuntosali on auki ympäri vuorokauden ja seitsemänä päivänä viikossa.
– Meillä käy treenaamassa eri-ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Vuorotyötä tekevät tykkäävät käydä puolen yön jälkeen treenaamassa, kun taas osa haluaa käydä aamulla ennen töiden alkamista, Välikoski tietää.

Asiakasmäärät pidetään maltillisina
Fressillä halutaan mahdollistaa asiakkaille rauhallinen harjoitteluympäristö ilman jonottamista ja stressiä, joten asiakasmääriä rajoitetaan ja paikkojen täyttymistä tarkastellaan aktiivisesti.
– Joskus aikoinaan jouduimme sanomaan asiakkaille, ettei kuntosalilla ole tilaa, koska emme halua ylittää asiakasmäärää. Nykyään asiakkaat jakautuvat aika hyvin useille kuntosaleille. Meillä hinnat ovat muutaman euron korkeammat kuin muilla saleilla keskimäärin, Välikoski mainitsee.
Hän kertoo, että kuntosalien asiakaskunta löytyy tyypillisesti kolmen kilometrin säteeltä toimipaikasta. Varsinais-Suomen ensimmäinen Fressi perustettiin Turun Hirvensaloon muutama vuosi sitten.
– Näen tarvetta laajentaa jatkossakin tällä seudulla. Lisää on tulossa, mahdollisesti Turkuun seuraavaksi, Välikoski pohtii.
Riittääkö kaikille kaarinalaissaleille asiakkaita?
Kaarina ei ole Suomen mittakaavassakaan mitenkään valtava kaupunki. Saleja paikkakunnalta löytyy sen sijaan runsaasti, niin yksityisiä kuin kaupungin omistamiakin.
Hovirinnassa sijaitsevan Mono Gymin yrittäjä Mona Laakamaa miettii, vieläkö Kaarinaan mahtuu yksi merkittävä kuntosalitoimija.
– Toisaalta kaupungin väkilukukin on kasvussa, hän huomauttaa.
Laakamaan mielestä on olennaista pohtia, miten paikkakuntalaiset löytävät saleille.
– Kulkuvälineelläkin on väliä. Tiedän, että monet asiakkaamme tulevat kävellen tai pyörällä. Me emme kuitenkaan ole ihan keskustassa, joten houkuttelemme lähitienoon asukkaita, hän mainitsee.
Liikunta-alaa runsaasti piinannut korona on nyt taakse jäänyttä elämää, ainakin valtaosin.
– Puhdistusaineet ja -välineet ovat tulleet jäädäkseen, Laakamaa kiteyttää.
– Siirsimme pandemian aikana pienryhmävalmennuksemme etäyhteyden päähän Zoom-sovellukseen. Nyt kaikki tehdään taas livenä salilla, hän lisää.
Valtaosa Mono Gymin asiakkaista on kantakaarinalaisia, mutta satunnaisia treenaajia on Laakamaan mukaan myös Piikkiöstä, Paraisilta ja Turusta.

Crossfit on oma juttunsa
CrossFit Kaarinan päävalmentaja Henry Oivo näkee uusien kuntosalien avautumisen vain positiivisena asiana.
– Se kertoo, että alueella on asiakaskuntaa, hän kiteyttää.
Oivo ei usko, että uusi sali vaikuttaa suoraan CrossFit Kaarinan kävijämääriin.
– Crossfit on niin oma juttunsa. Tietysti vaikutus voi olla positiivinen, sillä monet löytävät meille normaalin kuntosalin kautta, Oivo tuumii.
CrossFit Kaarina avasi ovensa Krossissa reilut viisi vuotta sitten. Sali kulkee päävalmentajan mukaan vahvassa myötätuulessa.
– Toimintaa on aamusta iltaan, joten tunnit loppuvat vuorokaudesta kesken, Oivo kertoo.
– Korona osoitti sen, että jäsenemme ovat hyvin lojaaleja. Pandemia ei tehnyt toimintaamme suurta lovea, sillä sali oli vain harvakseltaan kokonaan kiinni, hän muistelee.
Oivo mainitsee, että CrossFit Kaarinassa käy treenaajia naapurikunnistakin: esimerkiksi Paimiosta, Turusta ja Paraisilta.