Nokialainen konsulttitoimisto Vertikal Oy laatii palveluverkkoselvityksen Kaarinan kaupungille. Asiasta viranhaltijapäätöksen on tehnyt Kaarinan kaupunginjohtaja Harri Virta.
Kaarinan hankintayksikkö on havainnut tarpeen kaupungin palveluverkon nykytilakartoitukselle ja kehittämiselle. Tammikuussa hyväksytyssä Kaarinan kaupungin vuosien 2023–2030 palvelustrategiassa todetaan esimerkiksi, ettei kaupungin sivistyspalvelujen palveluverkko vastaa nykyisellään paikkakuntalaisten tarpeita.
Palvelustrategian johdannossa todetaan, että “Palvelustrategian määrittäminen edellyttää Kaarinan kaupungin toimintaympäristön arviointia – sitä millaisia muutoksia on tapahtunut, millaisia muutoksia on nähtävissä ja miten ne vaikuttavat kaupungin toimintaan jatkossa. Palvelustrategia onkin varautumista tuleviin palvelutarvemuutoksiin. Palvelustrategian laatimisen tavoitteena on turvata kaupungin palvelujen saatavuus ja laatu“.
Palveluverkkoselvityksen hankinta käynnistyi viime keväänä, kun kaupunki päätti järjestää markkinavuoropuhelun asiasta kiinnostuneiden konsulttitoimistojen kanssa. Kaupungille tuli määräaikaan (16. toukokuuta) mennessä seitsemän ilmoittautumista, ja markkinavuoropuheluun valittiin lopulta neljä soveltuvinta konsulttitoimistoa.
Konsultit esittelivät vuoropuhelun aikana ratkaisuehdotuksiaan palveluverkkoselvityksen toteuttamiseksi. Hankintayksikkö laati saadun tiedon perusteella tarjouspyynnön osallistuneille konsulteille. Hankintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus painottaen 70-prosenttisesti hintaa ja 30-prosenttisesti laatua.
Kaupunki sai määräaikaan (14. heinäkuuta) mennessä kolme tarjouspyynnön mukaista tarjousta. Kilvan voitti pisteytyksen perusteella Vertikal Oy.
Palveluverkkoselvityksen arvonlisäveroton hinta on 41 110 euroa.