Kaarinalainen jääkiekkopommi: HC Indians luopui Suomi-sarjan paikasta sarja-avauksen aattona

0
Viime kaudella HCIK menestyi vielä Suomi-sarjassa kohtuullisen hyvin. Kesän ja syksyn aikana pelaaja- ja taustahenkilöpula kasvoi kuitenkin liian suureksi.

 

Yhdeksän kautta peräjälkeen jääkiekon kolmanneksi korkeimmalla tasolla, eli Suomi-sarjassa pelannut HC Indians Kaarina yllätti koko jääkiekkoväen eilen perjantaina. Joukkue ilmoitti luopuvansa paikastaan Suomi-sarjassa, ja asian tekee poikkeukselliseksi se, että ilmoitus annettiin vain vuorokausi ennen sarjakauden alkua.

Joukkueen nettisivuilla julkaistussa tiedotteessa todettiin, ettei jatkolle sarjassa ollut edellytyksiä.

– HCIK Indians kiittää kaikkia kannattajiaan ja yhteistyökumppaneitaan vuosien saatossa saamastaan kannatuksesta ja tuesta. HCIK Indians on 15.9.2023 luopunut Suomi-sarjapaikastaan ja lopettanut toimintansa. Tähän ajauduttiin pelaajien ja tekijöiden puutteesta, tiedotteessa todettiin.

Vielä keskiviikkona Kaarina-lehdessä joukkueen tuore vastuuvalmentaja Juuso Miettunen korosti, että joukkueessa on pelaajia kolmeen kentälliseen ja näkymät kauden alla olivat tilanteeseen nähden hyvät. Myös siinä mielessä perjantain ilmoitusta voidaan pitää yllättävänä.

Koska HCIK ilmoitti luopuvansa sarjapaikastaan syyskuun ensimmäisen päivän jälkeen, joutuu joukkue maksamaan jääkiekkoliitolle korvauksen täysimääräisenä, eli 6 000 euron suuruisena. Jos ilmoitus olisi tehty elokuun puolella, olisi sakon suuruus ollut 2 000 euroa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän