Kuulostaako vähän liiankin tutulta? Toivottavasti en ole ainoa, jonka mielestä yhteiskuntamme suhtautumisessa ruokaan, painoon ja liikuntaan on hälyttäviä epäkohtia. Instagramin etusivulle pomppaa käsiteltyjä kuvia treenatuista kehoista, uutisissa puhutaan kesäkropasta ja listataan ”pahoja” ruokia. Kun koko maailma ympärillä huutaa ”liiku enemmän, kovemmin, tehokkaammin”, on ymmärrettävää tuntea olevansa hukassa ja ahdistunut.
Arvaa mitä? Se painoindeksilukema (bmi), josta niin usein vouhkataan, on 188 vuotta vanha keksintö. Indeksin keksi A. Quételet, joka ei ollut terveydenhuollon ammattilainen, eikä hänen tutkimuksiinsa sisällytetty naissukupuolta. 1900-luvulla vakuutusyhtiöt alkoivat käyttää kaavaa arvioidakseen ihmisten elinajanodotetta ja siten vakuutusmaksuja. Taulukoita eivät käsitelleet terveydenhuollon ammattilaiset vaan VAKUUTUSTYÖNTEKIJÄT. Lopulta laskuri päätyi sairaanhoidon piiriin.
Bmi-mittari ei ole ainoa kulmakarvojani kohottava yksilön arvottamiskeino yhteiskunnassamme. Yleisesti hyväksytty toimintamalli ”syö vähemmän, liiku enemmän” rohkaisee syömishäiriökäyttäytymiseen ja tästä syystä jopa kaksi kolmasosaa syömishäiriöistä jää tunnistamatta. Vasta kun ihminen sairastuu syömishäiriöön, näitä vääristyneitä faktoja aletaan oikoa.
Miksei kaikille kerrota, että keho pysyy automaattisesti terveenä, kun sitä kuuntelee. Tai, että jokaisella on oma terveellinen painoalueensa, sanoivat mittarit mitä tahansa. Liikunta on toki tärkeä osa elämäämme, mutta asialla on myös kääntöpuolensa. Sokerittomuus ei ole aina terveellistä. Pakkoliikunta ja kalorien laskeminen on syömishäiriöille tyypillistä käyttäytymistä. Nämä arvot, joita yhteiskuntamme niin kovasti ihailee, voivat viedä joltakin ihmiseltä mielenterveyden tai jopa hengen.
Tietoja otettu syömishäiriöliiton blogista.
Elle Helin
