Paluu menneisyyteen: Pääseekö Littoisista ja Piikkiöstä taas joskus junan kyytiin? – hanke on vielä pahasti vaiheessa, mutta mahdollista se on

0
Taustalla Piikkiön entinen asemarakennus, jonka läheisyydessä on pikajunien ohituspaikka. Voisiko näilta main nousta taas joskus junan kyytiin? Kuva: TS-arkisto/Eero Saarikoski

Kaarinan kaupunki on varautuneen kiinnostunut Varsinais-Suomen lähijunaliikenteestä. Asiaa on käsitelty Kaarinan teknisessä lautakunnassa ja kaupunginhallituksessa elo-syyskuun aikana.

Lähijunaliikennettä kartoitetaan ensisijaisesti reiteille Turku–Loimaa ja Uusikaupunki–Turku–Salo. Mikäli projektit realisoituvat, on Kaarina yksi viimeksi mainitun reitin radanvarsikunnista.

Varsinais-Suomen lähijunaliikennehankkeiden taustalla toimii Suomen Lähijunat Oy. Yritys toimitti kesällä Uusikaupunki–Salo-välin radanvarsikunnille indikatiivisen (alustavan ja ei-sitovan) tarjouksen rataosuuden lähijunaliikenteestä, ja sitä esiteltiin Kaarinan tekniselle lautakunnalle 15. elokuuta. Esittelytilaisuudessa yrityksen edustajat toivoivat kaupungilta myönteistä suhtautumista raideliikenteen käynnistämismahdollisuuksien tarkempaan selvittelyyn.

Lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle (5.9.), että se ilmoittaisi Suomen Lähijunat Oy:lle Kaarinan kiinnostuksesta jatkaa neuvotteluja ja selvittelyjä kattavamman kuvan saamiseksi. Päätösehdotus ei mennyt läpi ilman soraääniä, kun Pekka Heinonen (ps.) esitti kaupungin vetäytymistä jatkoneuvotteluista. Kimmo Ketamo (ps.) kannatti esitystä, ja päätöksestä äänestettiin. Lopulta pohjaesitys voitti äänin 8–3.

Kaupunginhallitus taasen päätti maanantaina 11. syyskuuta, että se ilmoittaa Suomen Lähijunat Oy:lle ja muille indikatiivisen tarjouksen saaneille kunnille Kaarinan kiinnostuksesta jatkaa neuvotteluja. Pohjaesitys voitti äänin 11–2: Hans Huttunen (ps.) olisi kannattanut jatkoneuvotteluista vetäytymistä, samoin Markku Agge (ps.).

Littoisten entinen asemarakennus talvipuvussaan. Kuva: TS-arkisto/Arto Takala

Pysähdyspaikat Littoisiin ja Piikkiöön?

Suomen Lähijunat Oy:n kaavailuissa matka Uudestakaupungista Saloon veisi tunnin ja 52 minuuttia. Matkaa taitettaisiin VR:n vanhoilla Sm2-junilla, joita yritys on ostanut itselleen.

Junaliikenne olisi osa palvelualueen kuntien joukkoliikennepalvelua, eli Fölin alueella kuljettaisiin Föli-lipuilla. Junalipun hintaan sisältyisivät myös matkaketjun bussimatkat.

Kaarinan-laskelmia on tehty siten, että pysäkkeinä olisivat Littoisten entinen asema ja Piikkiön junankohtauspaikka entisen asemarakennuksen vieressä. Laskelmien mukaan Littoisten aseman läheisyydessä (2 kilometrin etäisyydellä) asuu 1 940 työmatkalaista, joille juna soveltuisi kulkuvälineeksi. Samalla etäisyydellä sijaitsee 1 640 työpaikkaa, joissa työskenteleville juna sopisi matkantekoon.

Piikkiössä vastaavat lukemat ovat 1 140 pendelöijää ja 550 työpaikkaa. Lähijunayritys huomauttaa niin Littoisten kuin Piikkiönkin kohdalla, että juna olisi bussia huomattavasti nopeampi työmatkakulkuväline.

Suomen Lähijunat Oy toivoo radanvarsikunnilta periaatepäätöstä junaliikenteestä lokakuun loppuun mennessä. Päätöstä tarvitaan hankkeen rahoituksen varmistamiseksi. Alustavaa hankintapäätöstä junaliikenteestä toivotaan tehtäväksi viimeistään marraskuun loppuun mennessä.

Yle Turku uutisoi Kaarinan kiinnostuksesta lähijunaliikenteeseen keskiviikkona 6. syyskuuta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän