
Kaarina-lehden toimitukseen soitti lukija, joka ihmetteli naapurustostaan hävinnyttä Rinki-ekopistettä. Littoisissa, tarkemmin ottaen Menninkäisenkadun ja Kenttäpolun risteyksessä lähellä Littoistenjärventietä sijainnut kierrätyspiste mahdollisti käyttäjilleen kartongin, sanomalehtien, metallin ja lasin lajittelemisen.
Kaarina-lehti selvitteli mystisesti kadonneen lajittelupisteen kohtaloa Suomen Pakkauskierrätys Rinki Oy:ltä. Kävi ilmi, että piste on toden totta poistettu, eikä uutta ole samalla paikalle enää tulossa.
– Säiliöt poltettiin muutamaan kertaan, eli paikalla tehtiin ilkivaltaa. Lopulta päädyimme siihen, että pisteestä luovutaan, Suomen Pakkauskierrätys Ringin Länsi-Suomen aluejohtaja Harri Patana kertoo.
Kenttäpolun ja Menninkäisenkadun asukkaiden lähin Rinki-ekopiste sijaitsee nykyisellään noin 600 metrin päässä Muurikinkadun ja Tietäjänkadun kulmauksessa. Patana suosittelee kuitenkin K-Citymarket Ravattulan pihalla sijaitsevaa täyden palvelun asemaa: siellä voi kierrättää niin muovi-, kartonki- kuin lasipakkauksetkin kuten myös metalli- ja paperijätteen sekä vaatteet.
Patana toteaa Rinki-ekopisteverkossa tapahtuvan vuoden aikana aina muutamia muutoksia.
– Yksittäisiä pisteitä tulee ja menee. Mitään sen suurempaa ei nyt ole tiedossa, hän alleviivaa.