Sanna Lipponen potki neljä EM-mitalia Italiassa matkalaukkusotkusta huolimatta – “Pari päivää siinä meni lentoyhtiölle soitellessa”

0
Suomen naisedustajat potkulautailun EM-kisoissa Italiassa. Sanna Lipponen keskellä, Kirsi Immonen (vas.) ja Meeri Puustelli.

Kaarinalainen Sanna Lipponen nappasi kaksi kultaa ja kaksi hopeaa potkulautailun EM-kisoista, jotka järjestettiin Italian Trevisossa syyskuun alussa. Saldoa voi pitää vähintäänkin vakuuttavana: neljä kilpailumatkaa, neljä Euroopan mestaruusmitalia.

Ilman vastoinkäymisiä mitalisade ei kuitenkaan ripsahtanut. Lipponen matkusti Italiaan keskiviikkona 30. elokuuta, ja vaikka kaarinalainen sujuvasti perille pääsikin, ei hänen matkalaukuillaan ollut yhtä hyvä tuuri.

– Pari päivää siinä meni lentoyhtiölle soitellessa, Lipponen naurahtaa jälkikäteen.

Lopulta matkalaulut, jotka kantoivat myös Lipposen potkulautaa, saapuivat saapasmaahan kreivin aikaan.

– Perjantaina ne lopulta tulivat, hän kertoo.

Meeri Puustelli (vas.), Kirsi Immonen, Markku Levänen ja Sanna Lipponen sprinttikisan jälkeisissä tunnelmissa.

Perjantai oli kisaviikonlopun ensimmäinen starttipäivä. Lipponen potki tuolloin sprinttikilpailun ja saavutti omassa sarjassaan, 40–49-vuotiaissa naisissa, EM-hopeaa.

– Aika-ajo lykittiin yksin, erävaiheissa ja finaalissa kilpailijoita oli lähtöviivalla samanaikaisesti neljä, Lipponen kertaa.

Lauantaina ja sunnuntaina jalometallin kajastus kirkastui kultaiseksi, kun kaarinalainen rullasi voittoon 8,8:n ja 20,8 kilometrin matkoilla.

– Lauantaina nousin ykköseksi vasta viimeisellä lenkillä. Pystyin puskemaan ohi ylämäessä, ja loppulasku sujui uudella potkulaudallani todella mallikkaasti, Lipponen muistelee.

Sunnuntain päätösmatkalla hän kiskoi eroa oman sarjansa kakkoseen yli kolme minuuttia. Naisten yleisessäkin sarjassa Lipponen olisi sijoittunut hopealle.

Edellä mainittujen yksilökisojen lisäksi Lipponen saavutti hopeaa lauantaisessa viestikilpailussa yhdessä Kirsi Immosen ja Meeri Puustellin kanssa.

– Vaikka Suomella oli kisoissa mukana vain kuusi urheilijaa, sijoituimme koko viikonlopun pisteissä kolmanneksi, Lipponen iloitsee.

Suomen joukkue kokonaisuudessaan. Miehet vasemmalta Hannu Vierikko, Iisakki Vierikko ja Markku Levänen. Naiset vasemmalta Meeri Puustelli, Sanna Lipponen (alempana) ja Kirsi Immonen. Koko kuusikon mitalisaldo oli 8 kultaa, 4 hopeaa, 2 pronssia ja naisten viestihopea.

Kaarinan pyörätiet kovassa käytössä

Lipponen löysi potkulautailun pariin valjakkourheilun kautta. Hänen ensimmäiset kisanoteerauksensa ovat vajaan vuosikymmenen takaa vuodelta 2014.

Kun puhutaan potkulautailusta, on tehtävä selväksi pari asiaa. Lipposella ei suinkaan ole käytössään pienipyöräistä ja akkukäyttöistä skuuttia, vaan puhtaalla lihasvoimalla rullaava kickbike-pyörä.

– Kilpatason potkulautailu on kestävyysurheilua, jossa tärkeää roolia esittävät myös räjähtävä voima ja nopeus, Lipponen kiteyttää.

Maantiekisat käydään asfalttipohjaisessa ympäristössä, mutta maasto ei suinkaan ole pelkkää tasaista.

– Italiassakin oli paljon ylä- ja alamäkiosuuksia. Joskus on ollut sellaisiakin mittelöitä, että on lykitty pelkästään ylämäkeen, Lipponen huomauttaa.

Hän harjoittelee paljon pyörän selässä, mutta salitreenejäkin kertyy.

– Intervallitreenit ovat olennainen osa harjoitusohjelmaani, Lipponen mainitsee.

Hän kehuu Kaarinan pyörätiestöä, jota kuluttaa ahkerasti.

– Harjoittelen paljon myös Turussa Kupittaan luistelumadolla, Lipponen lisää.

Suomalaiset kolmoisjohdossa sunnuntain kestävyysmatkalla. Letkaa vetää Kirsi Immonen, Meeri Puustelli kakkosena ja Sanna Lipponen kolmantena. Suomalaisten peesissä rullaa Tshekin Petra Fortova.

MM-kulta haaveissa

Kilpatason potkulautailu on Sanna Lipposen mukaan pääosin eurooppalainen laji.

– Isoja maita ovat esimerkiksi Tshekki, Hollanti, Italia ja Viro, hän listaa lajiin viitaten.

EM-kisoissa oli mukana reilut 100 kilpailijaa. Suomessa kilpailutapahtumia ei juurikaan ole, mutta lajin harrastajat harjoittelevat toisinaan yhdessä.

– Olen iloinen siitä, että lajin pariin on löytänyt nuorempiakin harrastajia. Ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä onnellisempi on muiden hyvistä suorituksista, Lipponen tunnelmoi.

Ei hän itsekään toki ole kilpailumaastoja jättämässä. Palkintokaapista puuttuu yhä kirkkain MM-mitali, ja sitä kaarinalainen aikoo jatkossakin tavoitella.

– Melko varmasti, Lipponen täsmentää.

– Treenaaminen on mukavaa, mutta kilpailemiseen jää koukkuun. Siinä on aina erityinen tunnelmansa, hän jatkaa.

Sanna Lipposen liikunnantäyteistä elämää voi seurata Team Lipponen -sivuilla Instagramissa ja Facebookissa. Hän myös ohjeistaa alkuun, jos kilpailullinen potkulautailu kiinnostaa.