Pahimus: Yrittänyttä ei laiteta

0

Viime viikolla vietettiin kansallista Yrittäjän päivää. Vaikka Pahimus onkin aikamoinen pahanilmanlintu, haluaa allekirjoittanut jakaa toisinaan myös ansaittuja kiitoksia. Kyllä meillä Kaarinassa osataan, ja jos elinvoimalupauskin saa mustaa valkoiselle, menevät asiat vain parempaan suuntaan.

Koska viime viikolla juhlittiin Yrittäjän päivää, juhlittiin silloin myös Pahimuksen päivää. Pahimus on nimittäin aikamoinen yrittäjä; pitäisikö sanoa, että ihan isolla Y:llä.

Mitä meikäläinen sitten oikein on yrittänyt? No, olen yrittänyt opetella jongloorausta, mutta eihän siitä mitään tullut. Pahimus on sen sortin rähmäkäpälä, ettei moinen onnistu. Ei, vaikka minulla olisi kahdeksantoista kättä!

Olen yrittänyt opetella ranskaa, mutta ei siitäkään tullut kesää. Pahimuksella on nimittäin melko tavalla huono kielipää. Suomi luonnistuu, mutta muut kielet eivät päässä pysy. Tai pysyyhän se yksi, jolla lipaistaan huulia.

Pahimus on yrittänyt sopeutua yhteiskuntaan, mutta huono on ollut flaksi. Vaikka suomalaiset ovat jöröä kansaa, ei meitä elämäntapamielensäpahoittajia katsota hyvällä. Tulee pitkiä katseita ja nenän nyrpistelyä!

Onneksi meillä on hyvä äijäkööri Tuomas Kyrön ja Heikki Kinnusen kanssa. Meidän peli-illoissa ei turhaan ilakoida.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän