
Lukija lähestyi Kaarina-lehteä taannoin kuvakollaasilla Kaarinan keskustan pysäköintiongelmista. Kuvissa näkyy, miten autoja on toistuvasti parkissa molemmin puolin Pyhän Katariinan tietä kivetyksillä ja kevyen liikenteen väylillä paikoissa, joihin autoa ei saisi jättää.
Osassa kuvissa parkkeeratut autot myös estävät pääsyn pelastustielle ja hankaloittavat linja-autojen pysähtymistä niille varatuille pysäkeille.
Mistään uudesta ilmiöstä ei ole kyse, ja myös kaupungille tulee aika ajoin palautetta keskustan pysäköintiin liittyen.
– Ei voi sanoa, että kovin usein, mutta kyllä niitä on silloin tällöin tullut. Ja juuri näitä samoja asioita. Kaupunki ei oikein voi tehdä asialle mitään, ja peräänkuuluttaisinkin autoilijoiden liikennesääntöjen noudattamisen ja kertaamisen perään, muistuttaa toimistoinsinööri Elise Tuomola Kaarinan kaupungin teknisistä palveluista.
Pysäköinninvalvonta myös Kaarinaan?
Lukijan palautteessa toivotaan myös pysäköinninvalvontaa Kaarinaan. Kaarinan kaupungin teknisen johtajan, Jyrki Haapasaaren mukaan on mahdollista, että valvonta järjestyisi tulevaisuudessa joko yhteistyönä Turun kanssa tai omana palveluna.
– Turun kanssa selvitykset yhteisvoimin järjestetystä valvonnasta myös Kaarinassa jatkuvat edelleen. Lisäksi selvitämme myös parhaillaan sitä, voisiko Kaarina mahdollisesti tulevaisuudessa itse järjestää pysäköinninvalvonnan. Kun on kyse kaupungin ylläpitämistä teistä, ei yksityinen valvonta ole vaihtoehto, Haapasaari muistuttaa.
Yksi valitettava ilmiö on Elise Tuomolan mukaan ollut se, että autoilijat ajavat torin uudelle pysäköintialueelle ja hiekkaparkkiin Pyhän Katariinan tieltä, lääkärikeskus Mehiläisen liikekiinteistön vierestä suojatietä ja pyörätietä pitkin.
– Uudelle toriparkille kuuluu ajaa autoilla Lautakunnankadun päästä Kaarina-talon edestä, hän huomauttaa.
Vaikka Kaarinan keskustan liikennöinnissä on parhaillaan useita väliaikaisjärjestelyjä rakennustyömaiden takia, ei ainakaan poliisin onnettomuustilastoista voi päätellä, että liikkuminen kaupungin keskustassa olisi kovin vaarallista.
Vuoden 2022 tilastojen mukaan Kaarinan keskustan alueella sattui kolme tieliikenneonnettomuutta, joista kahdesta aiheutui henkilövahinkoja.
Esimerkiksi Krossissa liikenneonnettomuuksia sattui viime vuonna kahdeksan.
– Se on ihan totta, ettei Kaarinan keskustassa ole mitään vakavia onnettomuuksia juurikaan sattunut. Mutta toki tällaiset pysäköintiin liittyvät ongelmat aiheuttavat paljon harmistusta ja turhia riskitilanteita, Tuomola miettii.