
Torstaista lauantaihin (28.–30.9.) on edessä taas se kolmipäiväinen aika vuodesta, jolloin voi laittaa kirjaimellisesti hyvän kiertoon. Nälkäpäiväkeräys jalkautuu tuolloin Kaarinassa niin Piispanristin Prisman, K-Supermarket Katariinan, Kaarinan keskustan S-Marketin kuin myös Lidlin ja Piikkiön Supermarketin edustalle. Lidlissä ja Piikkiössä kerääjät ovat paikalla perjantaina ja lauantaina, muissa paikoissa heti torstaista alkaen.
– Toivotaan, että saataisiin taas hyvä potti kasaan. Meitä on kaikkiaan noin 50 vapaaehtoista mukana keräyksessä, sanoo SPR:n Kaarinan-Piikkiön osaston keräysjohtaja Esko Vihervä.
Viime vuonna keräys tuotti Kaarinassa noin 10 000 euron potin, ja toiveissa on, että lahjoitushalukkuus pysyisi korkealla paikkakunnalla myös tänä vuonna. Kerättävät varat ohjautuvat SPR:n katastrofirahastoon, josta apua ohjataan tällä hetkellä esimerkiksi Libyan tulvien ja Marokon maanjäristyksen uhreille.
– Se on sellainen nopean avun rahasto, josta esimerkiksi viime vuonna ohjattiin apua 13 eri kohteeseen myös Varsinais-Suomessa. Jos vaikka asuintalo palaa, voidaan asukkaille tarjota rahaston turvin välittömästi välttämätöntä apua. Tarvikkeita päästään hakemaan vaikka keskellä yötä, Vihervä sanoo.
“Kuten monessa muussakin yhdistystoiminnassa, kilpailu talkooväen vapaa-ajasta on koko ajan tiukempaa. Täytyy silti olla kiitollinen, että meillä on ollut pitkään jo hyvin sitoutunut vapaaehtoisporukka Kaarinassa.”
Lahjoituksen voi tehdä Mobilepaylla
Sen lisäksi että perinteisiä lipaskeräyksiä järjestetään useiden paikallisten elintarvikekauppojen edustalla, voi lahjoituksen tehdä myös niin sanottuun kylmään lippaaseen, joita on aseteltu eri puolille Kaarinaa muun muassa kouluihin.
Tavallisesti vapaaehtoisia lipaskerääjiä on Kaarinassa ollut 40–60, mutta enemmänkin saisi olla.
– Totta kai, kyllä kerääjiä voisi olla vielä enemmänkin. Mutta kuten monessa muussakin yhdistystoiminnassa, kilpailu talkooväen vapaa-ajasta on koko ajan tiukempaa. Täytyy silti olla kiitollinen, että meillä on ollut pitkään jo hyvin sitoutunut vapaaehtoisporukka Kaarinassa, Vihervä kiittelee.
Yksi 2020-luvun ilmiö on se, ettei ihmisillä ole enää välttämättä käteistä rahaa mukanaan. Siihen asiaan lääkkeeksi on keksitty Mobilepay-maksumahdollisuus, mutta myös tilisiirto onnistuu tarvittaessa.
– Lähimaksamista varten yhdistyksellä on vain yksi iZettle-laite, ja en voi luvata, minä päivänä se on minkäkin kaupan edessä. Mutta jos ei ole käteistä rahaa ja haluaa silti lahjoittaa, on Mobilepay hyvä vaihtoehto.
SPR:n nälkäpäivä-keräys torstaista lauantaihin 28.–30.9. Kaarinan Piispanristin Prisman, K-Supermarket Katariinan ja keskustan S-Marketin edustalla. Lisäksi lahjoittaa voi myös perjantaina ja lauantaina Piikkiön Supermarketin tai Kaarinan Lidlin edustalla. Torstaina Kotimäen koululla järjestetään myyjäiset kello 8.30–13, joissa on myös lahjoitusmahdollisuus.
Mikä Nälkäpäivä?
Apua akuutteihin kriiseihin
- Nälkäpäivä on Suomen Punaisen Ristin valtakunnallinen keräys, joka järjestetään vapaaehtoisten voimin joka vuosi syyskuussa.
- Nälkäpäivänä kerätään mahdollisimman paljon lahjoituksia, jotta Punainen Risti voisi huolehtia mahdollisimman monesta kriisin keskelle joutuneesta missä päin maailmaa tahansa tai täällä Suomessa.
- Avun tarpeen voi aiheuttaa äkillinen luonnonkatastrofi, onnettomuus, konflikti tai epidemia. Ihmisten perustarpeet hädän keskellä ovat samat: ensin tarvitaan vettä, ruokaa ja suojaa. Usein myös terveydenhuoltoa ja henkistä tukea.
- Juuri nyt apua tarvitaan kipeästi Marokossa, Libyassa, Itä-Afrikassa ja Afganistanissa. Marokon maanjäristysalueella ja Libyan tulva-alueilla tarvitaan nopeasti terveydenhuoltoa ja muuta hätäapua, jotta vältyttäisiin epidemioilta ja uusilta katastrofeilta. Itä-Afrikassa on meneillään pahin ruokakriisi vuosikymmeniin. Afganistanissa humanitaarinen kriisi on syventynyt merkittävästi kahden viime vuoden aikana.