Kaarinan lukion ilmanvaihtoa paineistetaan, jotta opiskelu voisi jatkua – “Tällä hetkellä sisäilman laatu täyttää kriteerit”

0
Kaarinan lukion sisäilma heikentyi merkittävästi viime vuoden aikana, ja sen seurauksena lähes 40-vuotiaan rakennuksen ilmanvaihtoa on tehostettu syksyn aikana. Väliaikaisratkaisun toivotaan kantavan kevääseen 2025 asti, jolloin rakennuksen peruskorjaus voisi aikaisintaan alkaa.

Kaarina

Sweco Finland Oy:n syyskuussa julkaisema raportti Kaarinan lukion sisäilmasta on hälyttävää luettavaa. Olosuhdearvion mukaan sekä opetustilojen että liikuntasalin sisäilman laatu ja olosuhteet poikkeavat merkittävästi tavanomaisesta. Raportissa todettiin myös, että toimenpiteitä sisäilman laadun ja olosuhteiden näkökulmasta tarvitaan nopeasti.

Yli 400 opiskelijan lukiossa on tehty viimeisen kuukauden aikana paineensäätelyä, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että huonolaatuiseksi todettua sisäilmaa pusketaan ylipaineistamalla ulos rakennuksesta.

– Tavallisesti rakennuksessa pyritään joko hieman alipaineiseen tai vaihtoehtoisesti tasapaineiseen ilmanvaihtoon, mutta nyt on jouduttu ratkaisemaan sisäilmaongelmia ylipaineistuksella. Se on toiminut väliaikaisena ratkaisuna hyvin, ja tällä hetkellä sisäilman laatu täyttää ne kriteerit, mitä työterveyslaitos sisäilman suhteen vaatii, kertoo Kaarinan kaupungin rakennuspäällikkö Jouko Jortikka.

Muun muassa hän ja kunnossapitopäällikkö Jari Silvennoinen olivat tiistai-iltana lukiolla pitämässä infotilaisuutta sisäilmaongelmia koskien. Viesti infossa oli selkeä: Nyt tehdyt toimenpiteet ovat väliaikaisia, eikä akuuttia hätää sisäilman suhteen ole.

– Totta kai asia huolestuttaa varsinkin opiskelijoiden vanhempia, mutta se viesti mikä infossakin annettiin oli, että lukiossa on turvallista sekä opiskella että työskennellä. Sisäilman laatu on saatu riittävän hyväksi ylipaineistuksella, Silvennoinen muistuttaa.

Päivittäistä tarkkailua

Koska lukion rakenteista on löytynyt kesän selvityksissä niin kosteutta kuin myös kosteuden aiheuttamia vaurioita, tarkkaillaan sisäilman laatua nyt päivittäin. Rehtori Lisa Paavilainen muistuttaa, että opiskelijoiden suunnalta valituksia sisäilman laadun suhteen ei ole syksyn aikana tullut.

– Ja opiskelijoita on muistutettu siitä, että hyvinkin matalalla kynnyksellä voi ilmoittaa, jos oireita ilmenee. Ja jos ilmoituksia tulee, reagoidaan tilanteeseen nopeasti. Kaikkien rakennuksessa opiskelevien ja työskentelevien hyvinvointi on tärkeä asia, eikä sitä voikaan väheksyä.

Syksyn aikana lukion liikuntasalin lattia avataan, ja lattian pohja vuorostaan alipaineistetaan. Sillä pyritään tilanteeseen, jossa kostuneesta maasta nouseva tunkkainen ilma ei päätyisi enää liikuntasalin käyttäjien sieraimiin.

– Sille toimenpiteelle hedelmällinen ajankohta olisi ollut syyslomaviikko, mutta se tulee nyt liian nopeasti vastaan. Alipaineistus pyritään kuitenkin tekemään mahdollisimman nopeasti, Jari Silvennoinen vahvistaa.

Täydellinen saneeraus edessä

Vuonna 1985 käyttöön otettu Kaarinan lukio alkaa olla rakennuksena tiensä päässä. Tilat kaipaavat täydellistä saneerausta, ja sellaiseen päästäänkin käsiksi, jos Kaarinan kaupunginvaltuusto myöntää saneeraukseen tarvittavat määrärahat, aikaisintaan keväällä 2025. Tuolloin naapurissa sijaitsevan Valkeavuoren kampuksen on määrä olla valmis, ja se keventää ainakin väliaikaisesti tilan tarvetta myös lukiossa.

– Jos siinä aikataulussa päästäisiin saneeraamaan lukiota, voisi se olla karkeasti loppuvuodesta 2026 valmis. Eli sellaisesta aikahaarukasta puhutaan, kun mietitään väliaikaisratkaisujen aikajännettä, Jouko Jortikka sanoo.

Swecon kesäkuussa tekemissä laskelmissa käyttöä turvaavien toimenpiteiden sekä lukiorakennuksen peruskorjaustasoisten toimien kokonaiskustannusarvio on karkeasti noin 1,6 miljoonaa euroa.

Moni vanhempi on saattanut pohtia tilanteessa myös siirtymistä väistötiloihin, mutta sellaiseen ei ainakaan kunnossapitopäällikkö Jari Silvennoisen mukaan ole halua lukion sisällä.

– Meillä oli vasta vesivahinko lukiossa, joka pakotti opiskelijat väistötiloihin Turkuun puoleksi vuodeksi. Siitä puolivuotisesta ei jäänyt kovin hyviä muistoja, ja oppilaat ovatkin olleet enemmän siitä huolissaan, että joutuvatko he taas evakkoon jonnekin muualle. Opiskelijoiden näkökulma on myös hyvä muistaa asiassa.