
”Miksi ostaisin tavaraa muualta, kun voisin tilata sitä suoraan tehtailta?”
Tällä johtoajatuksella syntyi maahantuontia ja vientiä harjoittava piispanristiläinen Kosola Oy.
Jussi Kosola perusti rakennusalan yrityksen vuonna 2016. Ajatus ylimääräisten välikäsien pudottamisesta syntyi muutamaa vuotta myöhemmin.
Rakennusfirma myytiin vastikään, ja nyt kaikki panokset ovat Kosola Oy:ssä.
– Toiminta lähti käyntiin alkuvuodesta 2022. Valikoimassamme on yli 40 000 tuotetta, jotka tulevat seitsemältä eurooppalaiselta tehtaalta, Kosola kertoo.
Tuotekirjoa voi siis kutsua muitta mutkitta laajaksi.
– Tarjoamme sitä, mitä asiakkaamme toivovat. Myymme pääasiassa teknokemian tuotteita, Kosola Oy:n myyntipäällikkö Jari Uuttu alustaa.
Yhteen tiettyyn lokeroon tuoterepertuaaria on vaikeaa sijoittaa. Arsenaalissa on muun muassa henkilösuojaimia, työkäsineitä, turvajalkineita, liima- ja saumausmassaa, palokatkotuotteita sekä monenlaisia työkaluja.
– Tärkeimpiä asiakasryhmiämme ovat isot loppukäyttäjät ja tehtaat. Teemme toki kauppaa myös pienempien jälleenmyyjien kanssa, Kosola mainitsee.
– Tarkoituksenamme on toimia tukkuna, Uuttu täsmentää.

Pitkin Pohjoismaita
Kosola Oy:n kaupankäynti perustuu määrään.
– Olemme onneksemme saaneet asiakkaita, jotka tilaavat suuria määriä. Täten tuotteiden hintatasokin pysyy kohtuullisena, Kosola toteaa.
Kuluvan vuoden myyntiluvut ovat olleet piispanristiläisyritykselle myönteisiä.
– Tavaraa on mennyt tässä vaiheessa vuotta jo enemmän kuin viime vuonna yhteensä, Kosola alleviivaa.
Tuore yhteistyösopimus tuo Kosola Oy:lle lisäpuhtia. Kumppanuus ruotsalais-norjalais-tanskalaisen PetroChem A/S:n kanssa takaa sen, että Kosolan tuotteita jaetaan jatkossa pitkin Pohjoismaita.
– PetroChem tulee räjäyttämää potin, Jussi Kosola uskoo.
Kotimaassa yrityksen seuraava askel on yhteistyön hierominen hyvinvointialueiden kanssa, onhan sillä valikoimassaan jo edellä mainittuja henkilösuojaimia sekä esimerkiksi leikkauskäsineitä.
“Haluamme omalla toiminnallamme edesauttaa yrityksiä säästämään tuotantokustannuksissaan.”
Myymälä nettiin, showroom varastolle
Kosola Oy:n on tarkoitus avata päivitetyt nettisivunsa ja verkkokauppa vuoden loppuun mennessä.
– Netinkin kautta on tarkoitus myydä suuria määriä, Kosola huomauttaa.
Verkkokauppa mahdollistaa niin sanotun dropshippingin. Kyse on suoratoimituksesta, joten tilattu tuote toimitetaan suoraan asiakkaalle ilman välietappeja.
– Tällöin tuote ei käy lainkaan meidän fyysisessä varastossamme. Tämä on huomattavasti edullisempi kaupankäyntitapa asiakkaille, Kosola tarkentaa.
Yritys suunnittelee avaavansa pienen myymälän varastonsa yhteyteen.
– Mutta siitä tulee enemmän showroom-tyyppinen esittelytila, Uuttu selventää.
Myymälä avautunee ensi vuonna, ja silloin Kosola Oy:n tuotevalikoimakin laajentuu työvaatteisiin, kypäriin ja putoamissuojaimiin.

Kova nimi hallitukseen
Kosola Oy:llä on tällä hetkellä kolme työntekijää. Lisäväkeä ollaan kuitenkin palkkaamassa.
– Ensi vuoden aikana, Kosola uskoo.
Yrityksen tulevaisuus näyttää toimitusjohtajan mukaan valoisalta.
– Kasvukivut on kärsitty, Kosola kiteyttää.
– Saamme ensi vuonna hallitukseemme todella kovan nimen. En voi sitä vielä paljastaa, mutta kyllä se on kaikille tuttu, hän lisää salaperäisesti.
Kosola matkustaa loppuvuoden aikana kuuteen maahan seuraamaan yhteistyötehtaidensa toimintaa. Lisäksi hän vierailee PetroChemin pääkallopaikalla.
Jari Uuttu tiivistää haastattelun lopuksi Kosola Oy:n perusideologian.
– Haluamme omalla toiminnallamme edesauttaa yrityksiä säästämään tuotantokustannuksissaan, hän lausuu.