Kun Pekka Pouta lupaa lunta, alkaa rengasliikkeen puhelin soida – ”Kalenteri täyttyy yhden päivän aikana”

0
Gummin ja Gylmän yrittäjä Markku Alkio sanoo, että tänä syksynä autoista on otettu pois poikkeuksellisen paljon huonokuntoisia kesärenkaita. Ja myös alle laitetaan olosuhteiden pakosta keskimääräistä heikkokuntoisempia talvirenkaita. Kuva: Jan Sundman

Talvirengassesonki käynnistyi tänä vuonna jo harvinaisesti lokakuun puolivälissä. Piispanristillä rengasliike ja autokorjaamo Gummi ja Gylmää pitävän Markku Alkion mukaan yhden kaikille tutun tv-kasvon merkitys jokasyksyisen sesongin ajoittamisessa on valtava.

– Sinä päivänä kun Pekka Pouta sanoo, että nyt olisi hyvä hetki alkaa miettiä talvirenkaiden vaihtamista autojen alle, alkaa meidänkin puhelin soida. Näin se vain menee, Alkio naurahtaa viitaten MTV:n koko kansan meteorologiin.

Ja jos puhelin ei soi, täyttyy nettivarauskalenteri.

– Voi olla, että kalenteri täyttyy yhden päivän aikana. Mutta sellaista se on joka vuosi, kun ensimmäiset pakkaset ja lumisateen mahdollisuus tulevat eteen, sanoo puolestaan Rengas Turun Kaarinan toimipaikan päällikkö Tomi Niini.

Tänä vuonna renkaita on siis vaihdettu urakalla jo lokakuun puolella, kun taas esimerkiksi viime vuonna kuumin vaihtorumba ajoittui marraskuun puoliväliin.

– Sään mukaanhan se menee. Vaikka on koitettu kannustaa esimerkiksi kitkarenkailla ajavia vaihtamaan renkaat jo ennen kiireisintä aikaa syys-lokakuussa, tulee se suurin paine aina parin kolmen viikon ajalle, Niini tuumii.

Sama huomio on tehty myös Kaarinan KumRokilla.

– Talvirenkaita on vaihdettu syyslomaviikosta alkaen täyttä tahtia ja viime viikolla lumisade sai viimeisetkin autoilijat heräämään talvirenkaita vaihtamaan. Viime viikko oli selvästi kiireisin, Sami Kummunmäki FirstStop Kaarina / KumRok Oy:stä kertoo.

Gummissa ja Gylmässä rengashotellin renkaat pestään aina käsin ennen kuin ne viedään säilöön. Kuva: Jan Sundman

Niukat ajat – huonot renkaat

Gummi ja Gylmän Markku Alkio on tehnyt sellaisen havainnon tänä syksynä, että kesärenkailla on ajettu jo turhankin monta kilometriä. Ja myös alle laitettavat nastarenkaat ovat yhä useammin heikkokuntoisia.

– Kyllä sen renkaissakin näkee, että rahaa on vähemmän käytettävissä ja ajat ovat tiukempia. Sellaisia kesärenkaita on otettu autoista pois talvirenkaiden tieltä, joista ovat jo runkorakenteen kankaat pilkottaneet kumin alta. Ja jos nasta- tai kitkarenkaat näyttävät siltä, että niillä vielä mitenkään voisi yhden talven pärjätä, laitetaan ne alle ennemmin kuin investoidaan uusiin, Alkio sanoo.

KumRokin Sami Kummunmäki muistuttaa, että laaturenkailla uskaltaa ajaa pidempään kuin halvemmilla merkeillä.

– Uusittavat talvirenkaat ovat yleensä todellakin loppuun ajettu. Turvallisuuden kannalta on parempi uusia renkaat ajoissa. Toisaalta ympäristön kannalta renkaat kannattaa ajaa loppuun ja siksi myös valita kunnolliset laaturenkaat, jotta niissä on hyvä pito koko elinkaaren ajan ja ne myös kestävät siten pidempään ajokelpoisina.

Rengashotellin suosio kasvussa

Yhä yleisempää on myös se, ettei rengasliikkeen pihaan ajeta enää talvirenkaat auton takaluukussa. Suurin osa liikkeiden asiakkaista säilöö renkaansa rengashotellissa.

– Joka vuosi hotellin koko kasvaa, ja nyt meillä alkaa olla nykyisissä tiloissa jo neliöt aika lailla ulosmitattuna. Onhan hotellin suosio toisaalta ihan ymmärrettävää, kun kerrostalojen varastotiloissa renkaita ei paloturvallisuuden takia saisi edes säilyttää ja muutenkin varastotila voi olla kortilla, Alkio tuumii.

Mitä isommaksi autot ja renkaat menevät, sitä herkemmin ne varastoidaan mieluummin hotellissa kuin kotona.

– Etenkin suuret ja raskaat pyörät jätetään useimmiten rengashotelliin, Kummunmäki vahvistaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän