Mielipide: Kaarinaan uusi uimahalli

0

Oletko koskaan käynyt Kaarinan uimahallissa? Onko siellä ollut sinulle riittävästi tilaa uida omaa vauhtia?

Tarvitsemme Kaarinaan uuden ja tilavamman uimahallin, sillä viime vuosien aikana hallin kävijämäärä on lisääntynyt merkittävästi. Hallia käyttävät tällä hetkellä kuntosalilla kävijät, uimakoulun uimarit, kuntouimarit sekä kilpauimarit. Kilpauimareille ei ole tarpeeksi tilaa, koska hallissa on käytössä heille vain yksi rata, joka ei riitä 7–12 uimarille.

Jos ratoja saataisiin lisää, olisi mahdollista, että useampi ryhmä pystyisi harjoittelemaan samaan aikaan tai ryhmäkokoja voitaisiin kasvattaa ja näin Kaarinassa saataisiin enemmän nuoria vesiliikunnan pariin. Kasvavien ratamäärien avulla olisi myös kuntouimareilla mahdollisuus uida oman vauhtinsa mukaan. Uimakouluille tarvitaan myös lisätilaa, sillä kaupungin uimakoulut ovat täynnä.

Kaarinaan on lähivuosina muuttanut paljon lapsiperheitä ja lasten olisi tärkeää oppia uimaan, sillä sanotaanhan, että uimataito on paras henkivakuutus. Tämän vuoksi uimahalliin olisi hyvä rakentaa kaksi opetusallasta uimakouluja varten. Lisäksi lapsia ja nuoria voitaisiin huomioida rakentamalla halliin hyppyallas tai vesiliukumäki. Nopeat uimarit sekä kilpauimarit varmasti ilahtuisivat myös kunnollisista lähtötelineistä.

Uuden uimahallin avulla olisi mahdollista saada lapset ja nuoret innostumaan enemmän vesiliikunnasta. Vesiliikunta on myös tärkeä vanhemman väen liikuntamuoto, ja uimahalli on varmasti monen lapsiperheen yhteinen vapaa-ajan viettopaikka. Toivottavasti päättäjät ymmärtävät, millainen tarve Kaarinassa on uudelle uimahallille.

Oliver Rantanen

Piikkiön yhtenäiskoulu, 8c