Kuusiston luonnon ja eläinten puolesta kyselen, onko tarkoituksenmukaista kaataa hehtaarikaupalla metsää ja asvaltoida luontoa vain siksi, että ihminen pääsisi kulkemaan kolme minuuttia nopeammin töihin? Läntisen ohikulkutien suunnitelmiin viitaten mielestäni ei ole sen arvoista tuhota Kuusiston metsän lisäksi kulttuurihistoriallista maisemaa Kuusistonsalmen rannoilta ja vähentää viihtyisyyttä paikassa, jossa on luontoa ja kaunista.
Voisiko nyt olla hyvä hetki miettiä, miten Kaarina kunnioittaa luontoarvoja ja on ympäristöystävällinen eikä edistä ilmaston lämpenemistä yhtään enempää rakentamalla uutta tietä ja kohtelemalla siten kaltoin luontoa ja eläinten kotia? Säästyisi rahaakin, kun jättäisi uuden tien rakentamatta. Voisi kuvitella, että vain osa uuteen ohikulkutiehen arvioidusta noin 70 miljoonasta eurosta riittäisi nykyisen Saaristotien parantamiseen. Siltojahan kunnostetaan parhaillaan ja niihin on jo omat budjettinsa.
Olisiko mieluummin mahdollista lisätä Kuusistoon Saaristotien ruuhkaisimmalle alueelle liikennevaloja ja kääntyvien kaistoja? Entä voisiko kevyen liikenteen väylää parantaa ja katsoa samalla kuntoon linja-autoliikenteen pysäkkijärjestelyt, erikoiskuljetusten tarpeet ja meluvallit? Saaristotieltä on jo luonteva yhteys Turku–Helsinki-moottoritiellekin, jonka varrella olisi kaivattua maata käytettävänä sekä edellytyksiä uuden kehityskykyisen teollisuus- ja palvelutoiminnan sijoittumiselle.
Siltakorjaustyöt ovat käynnissä ja sopeutumista vaativaa aikaa tarvitaan, tuli uutta tietä tai ei. Korjaustyöt toki hidastavat kulkemista, mutta vain hetkellisesti. Pystyisikö suurteollisuus suunnittelemaan logistiikkansa olemassa olevan väylän ehdoilla? Osaisivatko työssä kulkijat ottaa huomioon tietöiden aiheuttaman hetkellisen kulkemisen hidastumisen? Arvelen, että tämä kaikki on mahdollista.
Kolmen minuutin säästäminen ja teollisuusalueiden rakentaminen luonnon tilalle ilmaston kustannuksella on mielestäni tarpeetonta. Milloin on riittävän tehostettua ja nopeaa? Ei milloinkaan. Meillä ei pitäisi olla tämän enempää kiire estää luontoa korjaamasta itse itseään. Meillä pitäisi olla kiire pitää huolta luonnosta ja sen asukeista – muistakin kuin ihmisistä, joilla on jo kaikki enemmän kuin hyvin.
Mira Mäkelä
Itsekin Saaristotietä kulkeva
Kuusisto, Kaarinan helmi, kirjoitti kokoomus aikanaan lehtensä kannessa. Tämän helmen haluavat nyt etenkin kokoomuslaiset poliitikot rikkoa ajamalla läntisen ohikulkutien rakentamista. Tuo tie tulisi rikkomaan Kuusiston parhaan jäljellä olevan luonnon. Me, jotka päivittäin kuljemme ja ulkoilemme noissa metsissä ja maastoissa, haluamme säilyttää Kuusiston luonnon tuleville sukupolville samanlaisena kuin olemme itse niistä saaneet nauttia. Tuolla metsämaastoissa sienestetään, marjastetaan, pyöräillään ja ulkoillaan nauttien luonnosta, sen tarjoamasta rauhasta, ihailemalla eläimiä ja luonnon kauneutta, saaden mielenrauhaa ja ladaten ”akkujamme”.
Tuota läntistä ohikulkutietä ei pitäisi koskaan rakentaa, edes harkita sitä vaihtoehtoa.
Paraisille on olemassa tie, mitä pitäisi nykyisessä linjauksessaan parantaa ja risteyksiä vähentää ja kokoomaristeyksiin rakentaa liikenneympyröitä, myös Paraisten puolella, jotta liikenne saataisiin sujuvammaksi ja turvallisemmaksi. Mutta uutta läntistä ohikulkutietä ei tarvita.
Uusi suunniteltu tielinjaus tosiaan rikkoisi Kuusiston saaren ja luonnon, häiritsisi ja hävittäisi saaren rikkaan eläinlajiston. Ja olisi todellista rahan tuhlausta valtion nykyisessä rahatilanteessa, kun rahat tarvitaan terveydenhuoltoon, vanhustenhuoltoon, nuorten mielenterveysongelmien hoitoon, kouluongelmien hoitoon ja moneen muuhun tärkeämpään kuin kolmen minuutin ajan säästöön.
Kukaan todellinen kuusistolainen ja etenkin syntyperäinen kuusistolainen ei voi olla tuon läntisen ohikulkutien rakentamisen kannalla. Ei meidän saartamme saa rikkoa millään uudella tiellä.
Kommenttien lisääminen on estetty.