Maapallomme elää tällä hetkellä poikkeuksellisen jännitteisessä tilassa. Venäjän käynnistämä sota Ukrainassa on saanut kaverikseen Israelin–Palestiinan konfliktin, joka leimahti todellisiin liekkeihinsä Hamasin hyökättyä Israeliin sapattina 7. lokakuuta.
Venäjän barbaarimainen ja täysin oikeutukseton sota Ukrainassa on tuomittu länsimaissa yksioikoisesti. Ukrainalaiset saavat puolustaa omaa valtiotaan ja kansalaisiaan. Butshan verilöylyn kaltaiset iskut ovat todiste siitä, ettei Kreml kunnioita ihmiselämää ja -arvoa pätkän vertaa.
Israelin–Palestiinan tilanne on monisyisempi. Konflikti juontaa juurensa aina Israelin itsenäistymiseen, eli vuoteen 1948 saakka. Kenellä oikeastaan on oikeus Israelin maaperään? Esimerkiksi Jerusalem on pyhä kaupunki niin juutalaisille, kristityille kuin muslimeillekin.
Israel ja useiden arabivaltioiden muodostama liittouma kävivät Kuuden päivän sodan vuonna 1967. Tuosta lähtien, siis yli 55 vuoden ajan, Israel on hallinnut Gazaa ja Länsirantaa. Se voi katkaista sähköt ja veden palestiinalaisalueilta niin halutessaan. Se voi pysäyttää avustuskuljetukset rajoillaan, ja näin on toimittukin.
Maailmalla on osoitettu tukea palestiinalaisille. Mielenosoittajat ovat huomauttaneet, ettei tuki palestiinalaisille ole tukea Hamasille: järjestölle, joka on luokiteltu terroristiseksi toimijaksi esimerkiksi Euroopan unionissa ja Yhdysvalloissa.
Yhden päämäärän pitäisi nyt nousta ylitse muiden. Raakalaismaisuuksien ja siviilien kärsimyksen on loputtava. Tavalliset palestiinalaiset, israelilaiset, ukrainalaiset tai ruotsalaiset eivät ansaitse tulla tapetuksi. Jos sotaa kerran on käytävä, on noudatettava kansainvälistä humanitaarista oikeutta.
Rauha ja ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Yritetään pitää niistä kiinni.
