Pahimus pettyi perjantaina huomattuaan, ettei hänen kilpailuteoksensa Kaarinan keskustan elävöittämiseksi ollut lainkaan palkittujen listalla. Pistesijoilta putoamiseen lienee syynsä, mutta kerrotaan nyt kuitenkin edes Kaarina-lehden lukijoille, minkälaisen mestariteoksen Pahimus raadille toimitti.
Kaarina by Pahimus -niminen suunnitelma oli laadittu nimenomaan kansainväliset kaupunkimarkkinat mielessä yhteistyössä englantilaisen kääntäjän, mr. Google Translatorin kanssa. Siksi se on myös budjetiltaan huomattavasti maltillisempi kärkisijat vallanneisiin suunnitelmiin verrattuna.
Koska keskusta itsessään on arkkitehtuuriltaan Pahimuksen mielestä jo ”varsin ookoo”, riittää, kun nimistö brändätään siten, että myös lomatekemistä Tripadvisorista kesäkuukausina etsivät Manner-Euroopan asukit ymmärtävät, mistä on kyse.
Siispä muutetaan Hovirinta Court Breastiksi, Ala-Lemu Stinky Down Underiksi, Kultanummi Golden Heathiksi ja Piikkiö The Great Spikeksi. Valkeavuoren palloiluhalli White Mountain Arenaksi, Keskuri The Most Midmost Fieldiksi ja Vapari Cheap Shotiksi. Pyhän Katariinan tiestä leivottaisiin The Saint Catherine’s Avenue, Keskikesäntiestä tulisi The Road Of The Endless Summer ja Pilvikadusta muovautuisi…
No, ehkä siihen on syynsä miksei Pahimusta palkittu. Taaskaan.