Pahimus on kuunnellut herkällä korvalla erilaisia asia- ja keskusteluohjelmia loppukesän ja alkaneen syksyn aikana. Politiikka on ollut aina lähellä allekirjoittaneen sydäntä, vaikken itse missään puolueessa häselläkään. Aina välillä moinen vaikuttaminen on toki mielessäni käynyt. Monesta leiristä on huudeltu, että etkö, rakas Pahimus, voisi allekirjoittaa juuri meidän puoluekirjaa. No en varmasti! Jos meikäläinen lähtee politiikkaan, niin kyllä se on sitten oman liikkeen kautta. Pahimmustoliitto. Tai Pahanilmansuomalaiset.
No, mennään asiaan. Näissä erilaisissa A- ja Ö-Studioissa on harva se viikko jonkun poliittisen puolueen, yleensä useammankin, edustajia repimässä toistensa hiuksia. Intetään, perustellaan, perätään muutoksia. Niin hallituksessa kuin oppositiossakin.
Eräs termi on kuitenkin jäänyt kuluvan syyskauden aikana erityisesti Pahimuksen mieleen: pohjoismainen malli. “Mennään kohti pohjoismaista mallia.” Tämä on se virke, joka kajahtaa eetteriin jokaisessa debatissa, erityisesti hallituspuolueiden edustajilta.
Pahimus on jäänyt miettimään, että mikä se pohjoismainen malli oikein on. Sinne halutaan oikein kovastikin, se on kyllä käynyt selväksi. Onko se siis jokin Ruotsinlaivan buffetpöytä? Kenties norjalainen öljykenttä?
Eivät ne asiat muissakaan Pohjoismaissa täydellisesti ole. Eikö Suomi voisi olla se mallimaa, jonka tavoille muuallakin pyritään?
