Sukari Capital varasi isot yritystontit Krossista – ”Meillä on selkeä ajatus olemassa”

0
Sukari Capital Oy:n varaamat yritystontit sijaitsevat punaisen täplän tuntumassa, Krossin alueella Turku-Helsinki-moottoritien pohjoispuolella.

Kaarinan yritystonttitarjonnasta poistui syyskuun lopussa kaksi niin merkittävää kokonaisuutta, että asia herättää luonnollisesti kiinnostusta. Kyse on Krossin yritysalueesta ja yhteensä noin 3,7 hehtaarin alasta, joilla on rakennusoikeuttakin lähes 15 000 kerrosneliön verran.

Vielä mielenkiintoisemmaksi tonttivaraukset tekee se, että niiden taustalla on Sukari Capital Oy, joka on muun muassa Lempäälän Ideaparkin taustalla.

– Vielä tässä vaiheessa ei voi sanoa muuta kuin sen, että meillä on selkeä ajatus olemassa, minkälaisen kiinteistöhankkeen haluaisimme tonteilla toteuttaa. Nyt asia on kuitenkin vielä selvityksessä. Kuten kaikki tiedämme, yleinen taloustilanne ei ole ihan paras mahdollinen tällaisten hankkeiden toteutukselle, muotoilee Sukari Capital Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Henttula.

Hänen lisäkseen yhtiön hallituksessa istuu muun muassa Maskun Kalustetalon ja Ideaparkin perustaja Toivo Sukari.

– Olemme aiemmin vaikuttaneet seudulla enimmäkseen Turun läntisellä puolella, joten nyt voisi olla sopiva hetki saada jalansijaa myös itäisellä puolella Turkua. Tonttien sijainti on siitä näkökulmasta ideaali, Henttula sanoo.

“Tavoite on, että asia nytkähtäisi eteenpäin jo loppuvuoden aikana.”

Lähes 1,5 miljoonan kauppa

Tonttikauppa on hyväksytty syyskuun lopussa Kaarinan kaupunkikehityslautakunnassa. Tammenmäenkadulla, eli Turku–Helsinki-moottoritien pohjoispuolella sijaitsevilla tonteilla on rakennusvelvoitetta vähintään 25 prosenttia kokonaisrakennusoikeudesta. Pöytäkirjassa mainitaan, että tonteille on alustavasti suunniteltu ”tilaavievän kaupan hanketta”.

– Sen enempää asiasta ei valitettavasti voi tässä vaiheessa kertoa. Tavoite on, että asia nytkähtäisi eteenpäin jo loppuvuoden aikana, Henttula kertaa.

Tonttien kauppahinta on Kaarinan mittapuulla merkittävä, 1 480 700 euroa.

Vuonna 2011 perustetun turkulaisen Sukari Capital Oy:n liikevaihto on ollut viime vuonna runsaat 43 miljoonaa euroa. Yritystiedoissa yhtiön toimialoiksi on mainittu urheilutoiminta sekä huvi- ja virkistyspalvelut, mutta myös huvi- ja teemapuistojen toiminta.

Tonttien varaus on voimassa 27. maaliskuuta 2024 asti.