Suositun brittisarjan hahmokuvauksia Tuorlan Majatalossa

0
Downton Abbey -televisiosarjan hahmot seikkailevat raisiolaisen Paula Ehrmanin tuoreissa teoksissa.

Tuorlan Majatalossa on lokakuun ajan esillä Paula Ehrmanin öljyvärimaalauksia, joissa esiintyvät televisiosarja Downton Abbeyn henkilöhahmot.

Raisiolainen Ehrman on harrastanut maalaamista yli 40 vuoden ajan, ja hän keskittyy taiteessaan pääasiallisesti muotokuviin. Ehrmanilla on tapana maalata kerralla yhdestä aiheesta useamman teoksen sarja. Tällaiset sarjan ovat syntyneet esimerkiksi art deco -naisfiguureista, ritareista ja neidoista sekä muusikko Michael Monroesta, josta hän on maalannut yli 40 muotokuvaa.

Downton Abbeytakin Ehrman on käsitellyt jo aikaisemmin, ja muutama vuosi sitten kyseisiä teoksia oli esillä Tuorlan Majatalossa. Nyt suositusta brittisarjasta on syntynyt 15 uutta teosta, joihin raisiolainen on pyrkinyt vangitsemaan kauniit vanhanajan leningit ja kankaat.

Paula Ehrmanin Öljyvärimaalauksia – Downton Abbey henkilökuvia -näyttely Tuorlan Majatalossa 2.–30. lokakuuta ma-su kello 8–16.