
130 kilometriä pyöräilyä, pari tuntia melontaa ja kaiken kruunuksi kolmen päivän kapuaminen Malawin korkeimman vuoren huipulle. Lisäksi vierailuja esimerkiksi paikallisessa koulussa ja terveysasemalla. Verkostoitumista ja malawilaiseen elämänmenoon tutustumista.
Näistä aineksista koostui Pirjo ja Jussi Revon pariviikkoinen hyväntekeväisyysmatka maailman kolmanneksi köyhimpään valtioon, Kaakkois-Afrikassa sijaitsevaan Malawiin. Haastattelun aikaan reissusta on kulunut jo parisen kuukautta, mutta littoislaisilla se on edelleen vahvasti mielessä.
– Kaikki onnistui 110-prosenttisesti. Reissu ylitti kaikki odotuksemme, ja tulimme tyystin eri ihmisinä takaisin Suomeen, Pirjo Repo kiteyttää.

Mitään ei pitäisi pariskunnan mukaan ottaa itsestäänselvyytenä.
– Osaamme nyt arvostaa omaa ympäristöämme ja elinolosuhteitamme. Koulutuksesta puhutaan paljon, mutta kyllä meillä asiat ovat valtavan hyvin, Pirjo Repo toteaa.
Revot vierailivat Malawissa paikallisessa alakoulussa, jonka oppilasmäärä on noin 1 500. Yhdessä luokkahuoneessa opiskelee noin sata lasta, eikä heillä ole esimerkiksi lainkaan pulpetteja. Opettajalla on apuvälineenään lähinnä liitutaulu. Kansankynttilän ansiot ovat kaakkoisafrikkalaisessa valtiossa noin 60–80 euron kuukausiluokkaa.
– Mutta mitään auktoriteettiongelmia siellä ei ollut. Lasten into ja motivaatio oppia olivat silmin nähden suuria, Pirjo Repo muistelee.
Lasten koulumatkat saattavat olla jopa 15 kilometriä suuntaansa. Etäisyys on huomattava, kun otetaan huomioon, että autoja on ani harvalla perhekunnalla.
– Eikä kaikilla oppilailla ole edes polkupyörää, Revot huomauttavat.

Tyttöjen päivästä tyttöjen päivään
Kaarina-lehti kertoi Repojen matkasuunnitelmasta ja reissun taustoista huhtikuisessa jutussaan. Tuolloin kävi ilmi, mistä kaikki sai niin sanotusti alkunsa.
– Viime kesänä Facebookin sivupalkista osui silmiin Kapua-Malawi. Tiesimme, missä sijaitsee Malawi, mutta emme olleet ikinä kuulleet Kapuasta. Yritin googlettaa, missä se sijaitsee, ennen kuin ymmärsin, että kyse on varainkeruujärjestöstä, Pirjo Repo kertoi huhtikuussa.
Järjestön nimi, Kapua, viittaa fyysiseen haasteeseen, joka liittyy kuhunkin hyväntekeväisyysmatkaan. Kapuajiksi valitut henkilöt kirjaimellisesti kapuavat kohdemaan korkeimmalle vuorelle tai suorittavat muun, vastaavanlaisen rankan ponnistuksen.
Revot alkoivat ottaa selvää Kapuasta ja Kapuajista. Kuten todettua, Kapuajaksi ei niin vain ryhdytä, vaan tehtävään on haettava erikseen.
Littoislaispariskunta laittoi hakemuksensa tulille elokuussa 2022, ja tieto valituksi tulemisesta saavutti heidät syyskuun lopussa. Repojen Kapua-vuosi alkoi tasan vuosi sitten lokakuun 11. päivänä. Tuolloin, kuten siis tänäänkin, vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää.
– Tässä on tiettyä symboliikkaa. Olimme vierailleet Afrikassa aikaisemminkin, ja havahduimme silloin siihen, että koulua käyvät lapset ja nuoret ovat valtaosin poikia. On laskettu, että 20 euroa riittää kustantamaan yhdelle malawilaistytölle koulutarvikkeet vuodeksi, Pirjo Repo alustaa.
Revot ilahtuivat saadessaan tiedon, että heidät on valittu kesän 2023 kapuajakatraaseen. Kaikkiaan Suomesta lähti Malawiin seitsemän hengen joukko, jonka ikähaarukka oli noin 35 vuodesta 64 vuoteen.
– Jussi oli koko porukan vanhin, Pirjo Repo naurahtaa puolisoonsa viitaten.

Varainkeruu hirvitti eniten
Vaikka valinta sattuikin Repojen kohdalle, ei matkaan edelleenkään niin vain lähdetty. Malawin korkein vuori, Mulanje, on 3 002 metriä korkea. Kunkin kapuajan tehtäväksi annettiin kerätä hyväntekeväisyyteen 2 euroa kutakin kavuttua metriä kohden. Repojen kohdalle se tarkoitti siis 12 000 euroa.
– Varainkeruu oli se osa, joka meitä hirvitti eniten, Pirjo Repo alleviivaa.
Lopputulema on kuitenkin positiivinen. Tavoitepotti oli kasassa jo heinäkuussa, ja nyt summa lähentelee liki 13 000 euroa.
– Kapua-projekti kestää aina vuoden, eli meidän osaltamme se päättyy 11. lokakuuta, Revot kertoivat haastattelussa.
Pariskunta keräsi varoja erilaisilla tapahtumilla ja tuotemyynnillä.
– Harrastusten kautta se lähti. Minä olen aina pitänyt askartelusta, joten valmistin erilaisia kortteja joulumyyjäisiin. Ne menivät hyvin kaupaksi, ja kun sain hiukan nimeä, tilauksia tehtiin yksityisestikin, Pirjo Repo iloitsee.
– Järjestimme esimerkiksi kädentaitokursseja sekä tanssi- ja spinningtapahtuman. Sukulaisista ja tuttavistakin on ollut suuri apu, hän jatkaa.
Pariskunta myi lisäksi internetissä toimivan Kapua Shopin tuotteita.
– Lakritsia meni yli 600 laatikkoa, eli 300 kiloa, Pirjo Repo yllättää.
Revot ovat kiitollisia keräystavoitteensa saavuttamisesta.
– Kerätyt varat menevät perille ja tarpeeseen. Kiitos siis kaikille, jotka lähtivät meitä tukemaan, he sanovat yhdestä suusta.

Koskettava vierailu tuhoutuneeseen kylään
Suomalaiskapuajat tekivät paikan päällä Malawissa konkreettista hyvää.
– Maalasimme koulun ja siivosimme terveysaseman, Pirjo Repo havainnollistaa.
– Jussi pelasi jalkapalloa paikallisten nuorten kanssa. Parasta olikin nähdä arkipäiväistä malawilaiselämää läheltä ja päästä toimintaan mukaan, hän lisää.
Reissun kenties koskettavin tilaisuus oli vierailu Freddy-syklonin maaliskuussa tuhoamaan Ngongondon kylään.
– Taloista oli jäljellä vain muutama tiilirivi, ja monet asukkaat olivat menettäneet perheenjäseniään, Revot kertaavat.
Kapuajien tarjoamaa ruoka-apua kohdistettiin nimenomaan Ngongondoon.
– Paikallisista kaupoista hankittua maissijauhoa, papuja, suolaa ja sokeria, Pirjo Repo listaa esimerkkituotteita.
Toisella tavalla mieleenpainuvaa oli yöpyminen Liwonden kansallispuistossa.
– Yhtenä aamuna elefantti kurkisti sisään safaritelttamme ikkunasta, Revot nauravat.
Malawin luonnonsuojeluun ja eläinkannan salametsästyksen saatiin apua vasta vuonna 2015, kun voittoa tavoittelematon luonnonsuojelujärjestö African Parks otti kansallispuiston alueet suojeluunsa.
– Salametsästys on edelleen ongelma, Pirjo Repo teroittaa.

Kolmen päivän kapuaminen
Entä sitten itse kapuaminen? Voisi ajatella, että yli 100 kilometrin pyöräilemisen ja usean tunnin melomisen jälkeen kroppa on jo melko väsynyt.
Helppo pieti Mulanje-vuoren huiputtaminen ei ollutkaan.
– Kolme päivää se vei, mutta me kaikki selvisimme, Revot sanovat seitsemän suomalaisen porukkaan viitaten.
Ihan kieli keskellä suuta littoislaiset eivät koettelemukseen lähteneet.
– Meille järjestettiin kuntotesti Helsingissä Malminkartanon portailla tammikuussa. Saimme henkilökohtaisen kunto-ohjelman, jota noudatimme reissuunlähtöön saakka, Pirjo Repo viittaa.
– Aina, kun löysimme portaat, niitä kavuttiin oikein urakalla, hän painottaa.
Kaikilla maailman mantereilla matkanneet Revot aikovat mitä todennäköisimmin jatkaa huiputusharrastustaan jatkossakin.
– Meidän oli tarkoitus lähteä syksyn tullen Marokkoon, mutta siellä sattui tuhoisa maanjäristys. Vuoden aikana saavutettua hyvää kuntoa haluaa pitää nyt yllä, Pirjo Repo muistuttaa.

Taustatoimijoiksi
Revot suosittelevat Kapuajiksi ryhtymistä muillekin.
– Matka on omakustanteinen, joten kaikille se ei varmasti ole mahdollista, he tuumivat.
Littoislaiset oppivat reissun aikana paljon uutta.
– Malawilaiskulttuurista mutta muustakin, kuten järjestöyhteistyöstä ja ulkoministeriön toiminnasta, Jussi Repo selvittää.
Vaikka pariskunta jatkanee vuorien huiputtamista, he tuskin lähtevät enää toiseen Kapua-vuoteen, ainakaan lähiaikoina.
– Taustalla tulemme toimimaan tulevaisuudessakin. Kapua on kokemus, johon jokaisella pitäisi olla mahdollisuus kerran elämässään, Revot päättävät.

Mikä?
Kapua
- Hyväntekeväisyysjärjestö, joka kerää varoja kiipeämällä maailman vuorille ja tuntureille.
- Kapuajat ovat tavallisia ihmisiä, jotka haluavat osallistua kansainväliseen kehitysyhteistyöhön ja edistää globaalia oikeudenmukaisuutta.
- Kapuajat keräävät varoja valitsemalleen hankkeelle ja matkaavat tutustumaan kohteeseen, jota keräysvaroilla tuetaan. Matkan aikana he kohtaavat fyysisen haasteen: vuorelle nousun tai muun ponnistuksen hyvän asian puolesta.
- Kapuajat ovat keränneet vuodesta 2006 lähtien yli 1,2 miljoonaa euroa kehitysmaiden ihmisten ja luonnon hyväksi. Varat kanavoidaan kohteisiin luotettavien ja tunnettujen suomalaisten järjestöjen kautta.
- Kapuan kumppanijärjestöinä toimivat muun muassa Väestöliitto, Taksvärkki ry, Kynnys ry ja Lääkärin sosiaalinen vastuu ry.
- Kapuajat vierailivat tänä vuonna Malawissa, ja ensi vuoden reissu kohdistuu Nepaliin. Suomessa Kapuajat ovat huiputtaneet Pyhä-Luostolla sijaitsevat Noitatunturin, ja tuolloin kerätyt varat on ohjattu kotimaisiin kohteisiin.
Lähde: kapua.fi