
Ala-Lemun kartanon asemakaava ja siihen liittyvät maankäyttösopimukset hyväksyttiin maanantaina (13.11.) Kaarinan kaupunginvaltuuston kokouksessa.
Ilman soraääniä käsittely ei kuitenkaan edennyt. Hannu Rautanen (vihr.) vastusti asemakaavaa ja sen muutosta sekä kolmen maankäyttösopimuksen hyväksymistä jo puolitoista viikkoa sitten (6.11.) kaupunginhallituksen kokouksessa. Rautanen ja hänen puoluetoverinsa Liinu Leiwo jäivät kuitenkin vastaantulijoiksi kaikissa neljässä äänestyksessä lukemin 11–2.
Rautanen käytti puheenvuoron toissapäivänäkin, kun maankäyttösopimukset olivat valtuuston käsittelyssä. Hän totesi asemakaavan hajauttavan Kaarinan asuinrakentamista kaupungin tavoitteiden vastaisesti. Toteutuessaan kaava ja sille rakentaminen voisi aiheuttaa Rautasen mukaan segregaatiota eli sosiaalisten ryhmien eriytymistä.
Rautanen ei kuitenkaan tehnyt maankäyttösopimusten hyväksymiselle poikkeavaa esitystä, koska “kolme kertaa on kokeiltu ja turpiin on tullut”.
Kaavahierarkia on yksiselitteinen. Niinpä kaava on maankäyttö- ja rakennuslain vastainen.
Vihreät: kaavahierarkia ei toteudu
Ala-Lemun kartanon asemakaavan ja asemakaavan muutoksen hyväksymiselle Rautanen teki muutosehdotuksen vihreän valtuustoryhmän kannattamana. Muutosehdotuksessa todetaan, että suunniteltu asemakaava ja asemakaavan muutos on voimassaolevan osayleiskaavan vastainen. Lisäksi se hajauttaa toteutuessaan kuntarakennetta.
Päätöksestä äänestettiin. Pohjaehdotuksen kannalla oli 38 valtuutettua, vastaehdotusta kannatti yhdeksän. Neljä äänesti tyhjää. Vastaan äänestivät seitsenhenkinen vihreiden valtuustoryhmä sekä sosiaalidemokraattien Noora Nieminen ja Marjukka Viljanen.
Vihreät jätti päätökseen eriävän mielipiteen. Siinä todetaan, että asemakaavalla ja muutoksella mahdollistetaan laajamittainen asuntorakentaminen, vaikka osayleiskaava sallii vain matkailu- ja kokouspalveluihin liittyvän rakentamisen. Kaavahierarkia on yksiselitteinen. Niinpä kaava on maankäyttö- ja rakennuslain vastainen.
Ala-Lemun kartanon asemakaavaratkaisu mahdollistaa pientalojen rakentamisen Lemuntien varteen sekä korttelin itä- ja luoteisosaan. Itse kartano ei kuulu asemakaavamuutosalueeseen, mutta kartanomiljöö ohjaa alueen suunnittelua ja on osa tarkastelualuetta. Kartanon kehittäminen asemakaavamuutoksen jälkeen kokous-, ravintola- ja matkailupalvelujen alueena on mahdollista.