Poliisi pääsi nopeasti epäiltyjen aseliikemurtautujien jäljille – kaksi henkilöä otettu kiinni, molemmilla aiempaa rikostaustaa

0

Lounais-Suomen poliisi on ottanut kaksi henkilöä kiinni Ruoto Mega Store -liikkeen tiistaisiin (14.11.) tapahtumiin liittyen. Kiinniotettuja epäillään törkeästä varkauden yrityksestä.

Poliisi sai varhain tiistaiaamuna ilmoituksen krossilaiseen Ruoto Mega Storeen tehdystä murrosta. Naamioituneet henkilöt murtautuivat aamuviiden aikaan liikkeeseen rikkomalla etulasioven ja sisemmän liukuoven moottorisahalla.

Sisälle päästyään epäillyt yrittivät murtautua moottorisahalla erilliseen tilaan, jossa säilytetään aseita ja patruunoita – siinä kuitenkaan onnistumatta. Varkaiden mukaan lähti liikkeestä kuitenkin muuta omaisuutta, kuten kiikaritähtäimiä.

– Aseisiin ja patruunoihin ei päästy käsiksi erikoisvahvojen lukittujen varastojen vuoksi. Poliisi sekä vartiointiliike olivat paikalla välittömästi ja pahimmalta vältyttiin, Ruodon markkinointipäällikkö Timo Kontio kertoi tiistaina Turun Sanomille. 

Parin minuutin jälkeen tekijät poistuivat paikalta henkilöautolla, joka oli ilmoitettu anastetuksi muutamaa päivää aiemmin.

Poliisi pääsi varkaiden jäljille peruspoliisityöllä. Heti tiistain aikana poliisi otti teosta epäiltynä kiinni kaksi henkilöä.

Myös ainakin osa anastetusta omaisuudesta on saatu takaisin, kuin myös murron yhteydessä käytetty henkilöauto.

Kiinniotetut henkilöt ovat noin 30-vuotiaita ja heillä on myös aiempaa rikostaustaa.

Ruodon liikkeeseen murtauduttiin varhain tiistaiaamuna Kaarinan Krossissa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän