Rokotteet pullonkaulana myös Kaarinassa – ”Viime viikonloppuna kaikki vapaat ajat varattiin”

0
Terveyskeskuksen rokotuspäivät ovat kiinnostaneet kaarinalaisia taas enemmän kuin esimerkiksi vuosi sitten. Kaarinan terveyskeskuksessa rokottautuvia palveleekin rokotuspäivien ajan myös kanttiini, josta voi ostaa pientä makeaa ja suolaista omaa aikaansa odotellessa. Arkistokuva kahden vuoden takaa.

Kaarinan terveyskeskuksessa odotetaan nyt kiivaasti, että saataville tulisi lisää niin korona- kuin influenssarokotteita. Viime viikonloppuna järjestettyjen rokotuspäivien ajat varattiin loppuun jo hyvissä ajoin etukäteen, eikä lisäaikoja voida tällä hetkellä antaa rokkoaineiden puutteen takia.

– Rokotteet ovat nyt se pullonkaula, joka hidastaa rokottamista. Viime viikonloppuna kaikki vapaat ajat varattiin, ja selvästi halua rokotteiden ottamiseen olisi enemmän kuin rokotteita on nyt saatavilla. Se on toki positiivinen asia, että ihmiset haluavat rokottautua niin influenssaa kuin koronaakin vastaan, sanoo ylihoitaja ja vs. sote-aluepäällikkö Sini Heino, jonka vastuualueena on Kaarinan, Paimion ja Sauvon avoterveydenhuolto.

Heinon mukaan Kaarinassa pyritään järjestämään mahdollisimman nopeasti lisää rokotusaikoja ja -päiviä, ja joulukuussa suurimman ruuhkan hellitettyä tarkoituksena on pitää myös pop up -rokotuspäiviä ilman ajanvarausta.

– Toki iäkkäimmät ja suurimpiin riskiryhmiin kuuluvat ihmiset pitää rokottaa aivan ensimmäisenä. Eli asumispalveluiden piirissä ja hoivakodeissa asuville pitäisi saada rokotukset ja tarvittava suoja nyt mahdollisimman nopeasti.

Heinon mukaan rokotustahti Kaarinassa on sellainen, että yhden rokotuspäivän aikana ehditään antaa noin 400 influenssa- ja noin 400 koronarokotusta.

– Viime viikonloppuna annoimme kolmessa päivässä kaikkiaan noin 1 900 rokotetta. Onhan se aika hurja määrä, mutta toki kysyntäkin rokotteille on nyt korkealla.

“Elimistön eväät selättää uusin muunnos ovat selvästi paremmat, jos pohjalla on rokote tai sitten aiemmin sairastettu korona.”

Vanhoista rokotteista suojaa

Kysynnän määrään on varmasti vaikuttanut se, että korona on pitkästä aikaa kivunnut myös isoihin otsikoihin valtakunnallisesti. Vaikka korona on palannut pitkästä aikaa myös kahvipöytäkeskusteluiden kärkeen, toppuuttelee tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Juho Järvelin villeimpiä puheita.

– Toki sairaaloiden vuodeosastoilla on jo nähtävissä, että koronaa on taas enemmän liikkeellä. Toisaalta viime vuosien seurauksena erilaisia viruksia tutkitaan myös enemmän, ja siten dataa on enemmän saatavilla. Totuus on kuitenkin, että niin influenssa- kuin muutkin virustaudit yleistyvät aina syksyn kääntyessä talvea kohti. Siinä mielessä mistään erikoisesta ilmiöstä ei ole kyse, hän muistuttaa.

Ja vaikka edellisestä koronarokotteesta olisi kulunut pian jo kaksi vuotta aikaa, antaa se edelleen kohtalaisen suojan myös taudin viimeisintä muunnosta vastaan.

– Kyllä se on todettu, että jos on saanut vaikkapa kolme tai neljä koronarokotetta, antavat ne edelleen aika hyvän suojan, vaikka rokottautumisesta olisikin jo aikaa. Elimistön eväät selättää uusin muunnos ovat selvästi paremmat, jos pohjalla on rokote tai sitten aiemmin sairastettu korona, Järvelin muistuttaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän