
Teksti: Eeva Lehtinen
Säde Nummisen Ennen kuin kadotaan -näyttely täyttää Kaarina-talon ensimmäisen kerroksen värikkäillä abstrakteilla maalauksilla marraskuun ajaksi.
– Toivon näyttelyn yleisvaikutelman olevan kaunis ja tuottavan iloa ja positiivisuutta tähän vuodenaikaan, kun värit on ulkoa hävinneet, Numminen toteaa.
Lähes parinkymmenen teoksen kokonaisuus on saanut inspiraationsa puutarhasta. Kukkien runsaus on kantavana teemana kaikissa Säde Nummisen maalauksissa.
– Näyttelyn teokset ovat suhteellisen romanttisia, ehkäpä romanttisinta ja pehmeintä tuotantoani. Pääosassa ovat murretut, utuiset sävyt. Teokset eivät kuitenkaan ole pelkkää pumpulia, vaan niissä on myös syvällisempiä kerroksia.
– Näitä teoksia tehdessäni fiilistelin vanhaa nostalgiaa ja rapistuneita asioita, kuten vanhoja valokuvia, patinoituneita ovia sekä rapistuneita betoniseiniä.
Teokset Numminen on maalannut juuri Kaarina-talon näyttelyyn sopiviksi.
– Kulttuuritaloissa kulkee paljon erilaisia ihmisiä, joista kaikki eivät tule paikalle katsomaan näyttelyä, mutta voivat samalla kokea taide-elämyksiä. Minusta on ihanaa, että teokseni voivat olla arkipäivän kaunistajia. En halua, että maalauksiani ihailevat vain he, jotka käyvät taidegallerioissa.
– Seuraavan näyttelyni taulut ovat hyvin erilaisia – rajumpia ja niissä on huomattavasti kirkkaampia värejä.

Musiikista voimaa maalaamiseen
Salosta kotoisin oleva, nykyään Tampereella asuva Säde Numminen kertoo tehneensä taidetta niin kauan kuin muistaa. Vaikka Nummisella ei ole taidealan koulutusta, hänen kokemuksensa ja opintonsa kuvataiteilijoiden ohjauksessa ovat auttaneet häntä kehittämään uniikin taiteellisen tyylinsä. Viimeiset kolme vuotta Numminen on omistautunut pelkästään taiteen tekemiselle.
– Kun nuorena tein uravalintoja, taide tuntui liian epävarmalta, enkä ollut vielä valmis. Nyt kun elämänkokemusta on enemmän, olen valmiimpi. Nautin hurjasti, kun voin antaa taiteelle runsaasti aikaa.
Nummiselle olennainen osa taiteen luomisprosessia on musiikin kuunteleminen. Yksikään maalaus ei synny ilman musiikkia. Useimmiten taustalla soi suomalainen pop-rock.
– Minun on pakko kuunnella musiikkia maalatessani. Musiikki ja sanoitukset vievät aina jonnekin tunnelmaan ja heijastuvat maalauksissa värien ja muotojen kautta. Musiikin rytmi antaa liikkeelle vapautta ja vie pois itsetarkkailusta.
Osana taiteen ja musiikin yhdistelmää Säde Numminen sai kaksi vuotta sitten tehdä yhden Vain elämää -artistin kappaleesta maalauksen ja ojentaa sen televisiossa.
– Ohjelmassa järjestettiin leikkimielinen arvauskilpailu artistien kesken. Tuure Kilpeläinen voitti ja sain tehdä hänelle teoksen. Se oli unohtumaton kokemus, Numminen hymyilee.

Maalauksissa näkyy elämän kerroksellisuus
Säde Numminen kertoo työstävänsä useaa maalausta samanaikaisesti.
– Parasta on, kun maalatessa pääsee omanlaiseensa flow-tilaan, jossa vain minulla ja väreillä on väliä. Tällöin maalaaminen vie täysin mennessään. Jokainen maalauspäivä ei toki vie siihen tilaan ja se pitää hyväksyä.
Maalauksiinsa Numminen haluaa luoda elämän monikerroksellisuutta.
– Haluan, että maalauksista jää toiveikas ja positiivinen olo. Elämä ei kuitenkaan ole pelkästään sitä. Maalaan pohjalle tummia kerrostumia, jotka tuovat syvyyttä ja kuvastavat myös niitä elämän huonompia hetkiä.
Nummisella on ollut kymmeniä näyttelyitä ympäri Suomea. Tulevaisuudessa hän toivoo pääsevänsä tekemään vieläkin isompia tauluja ja suurempia näyttelyitä.
– Toivon myös pääseväni mukaan purkutaloprojektiin, jossa saisin luoda oman huoneen. Huoneessa pääsisi ikään kuin astumaan sisälle maalaukseeni, Säde Numminen sanoo.
Säde Nummisen Ennen kuin kadotaan -näyttely esillä Kaarina-talossa 29. marraskuuta asti.
Hirviöitä Rauhalinnassa, valokuvia Piikkiössä
Rauhalinnalaisen Mökki Gallerian kuukauden näyttely sisältää nimensä mukaisesti Hirviöitä, kun esillä on Emma Lappalaisen abstrakteja ja surrealistisia hahmokuvauksia.
Näyttelyssä on neljä suurta ja kuusi pienempää öljy- ja akryylivärein maalattua teosta, joista monet kuvaavat vedenalaisen maailman otuksia.
– Olen maalausteni kautta yhteydessä alitajuisiin, ikuisiin mörköihin. En koe niitä kuitenkaan pelottavina, vaan pyrin tutkimaan niitä, Lappalainen kertoo Mökki Gallerian tiedotteessa.
Lappalainen siirtyi nykyiseen, abstraktimpaan ilmaisuun noin vuosi sitten kyllästyttyään muotokuviin ja asetelmiin.
– Maalauksen pohjalla on aina jokin kirkas väri, jonka päälle roiskitaan jotain tummempaa. Väripalettini on aika laaja. Läimin ja valutan värejä, ja katson sitten, miltä se alkaa minusta näyttää. Pyrin intuitiivisuuteen ja meditatiivisuuteen, taiteilija kuvailee.
Lappalainen kävi kuvataidepainotteisen yläasteen ja Tammerkosken kuvataidelukion Tampereella. Nykyään hän toimii tietoturva-alalla.
Kuvataide on ollut Lappalaiselle elämänmittainen harrastus. Mökki Gallerian Hirviöitä on hänen debyyttinäyttelynsä, ja ensi vuodeksi on jo sovittuna lisää.

Ihmishahmoja Tuorlassa
Tuorlan Majatalon salissa on marraskuun ajan esillä Nona Stenvallin maalauksia. Sauvosta kotoisin oleva ja myöhemmin kaarinalaistunut Stenvall on harrastajataidemaalari, joka työskentelee lähihoitajana. Taiteilemiseen hän on saanut inspiraation vanhemmiltaan, jotka ovat molemmat ammatiltaan taidemaalareita.
Näyttely on Stenvallin toinen: vuonna 2021 hänen töitään oli esillä Sauvon kirjastossa. Tuorlan näyttely koostuu 13 öljyvärimaalauksesta, joiden teemat vaihtelevat. Jokaisessa teoksessa esiintyy ihmishahmo, joita Stenvall maalaa mielellään.

Lähikuvia Piikkiössä
Piikkiön kirjaston näyttelyssä ihmetellään Kaarina Kuvaajien leikkimielisen Salakampa-kuukausikilpailun makro- ja lähikuvia.
Makrokuvauksessa tavoitteena on kuvata kohde niin, että kohteen ja kameran kennon suhde on vähintään 1:1. Näin siis kuvattavat kohteet ovat lähtökohtaisesti hyvin pieniä. Salakampakilpailuun on voinut kuitenkin osallistua myös väljemmin kriteerein määritellyillä lähikuvilla.
Kuvatuimmiksi kohteiksi nousivat elinympäristömme kukat, kukkien yksityiskohdat ja hyönteiset. Hyönteismaailmasta löytyi perhosia, korentoja, mehiläisiä, muurahaisia ja sirkkoja. Myös luonnon ulkopuolelta löytyi mielenkiintoista kuvattavaa – esimerkiksi taskunauriin koneisto.
Salakampakisaan toimitettiin yhteensä 38 kuvaa hieman yli kymmeneltä kuvaajalta.
Mökki Gallerian näyttely on avoinna 1. joulukuuta asti ke-pe kello 12–17 ja la kello 12–15. Tuorlan Majatalon näyttely on esillä 30. marraskuuta asti ma-su kello 8–16. Piikkiön kirjaston näyttely on avoinna 29. marraskuuta asti kirjaston aukioloaikojen mukaisesti.