Tagi: Asuinrakentaminen
Peltoaukeasta pientaloalueeksi? Ala-Lemun asemakaava etenee valtuustoon eriävän mielipiteen saattelemana
Kaarinan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle Ala-Lemun kartanon asemakaavan ja asemakaavan muutoksen hyväksymistä. Asiaa käsiteltiin kaupunginhallituksen maanantaisessa (6. marraskuuta) kokouksessa.
Päätös ei ollut yksimielinen. Hannu Rautanen (vihr.)...
Kaarinan keskusta-alueen suunnittelukilpailun voitto kahdelle työlle – 110-tien linjaus pysyy aihioissa...
Kaarinan keskusta-alueen suunnittelukilpailun tulokset julkistettiin perjantaina 27. lokakuuta. Voitto jaettiin lopulta kahden ehdotuksen, Kaarizin sekä Korttelit ja kävelykadun, kesken. Molemmat palkitut työryhmät saivat ansiokkaasta...
Nimestään huolimatta nyt Kaarinassa: Turun LVI-asennus muutti Krossiin
Turun LVI-asennus Oy:n toimipaikka sijaitsee yrityksen nimestä huolimatta Kaarinassa. Muutto naapurikaupungista toiseen on suoritettu vastikään, sillä toimipisteen avajaisia vietettiin 20. syyskuuta.
Muuttopäätöksen taustalla olivat varsin...
Kaarina takaisinlunastaa piikkiöläistontin, jolle piti kohota asuinkerrostalo – Rakennusyhtiö on saanut...
Kaarinan kaupunki takaisinlunastaa itselleen piikkiöläisen tontin, jonka se myi rakennusyhtiö Peab Oy:lle kymmenen vuotta sitten. Tontin rakentamista ei ole kuluneiden vuosien aikana aloitettu, vaikka...
Paltan alueella on ympäristölle haitallista sulfaattisavea – saattaa syövyttää betonia ja...
Teksti ja kuvat: Jari Malm
Verkakaaren tuntumassa olevan Paltan toisen vaiheen kunnallistekniikan rakentaminen alkoi keväällä. Kyseiselle alueelle on kaavoitettu 60 omakotitonttia, joista suurin osa on...
Kaarina on aikeissa tehdä useita raakamaakauppoja – Kaupunginhallitus päätti takaisin lunastaa...
Kaarinan kaupunki suunnittelee ostavansa useita kiinteistöjä Lakarista ja Lemunniemeltä. Ostoaikeita käsiteltiin kaupunginhallituksen maanantaisessa kokouksessa.
Lakarin kiinteistöt sijaitsevat Turku–Helsinki-moottoritien pohjoispuolella. Kiinteistöistä suuremman Kaarina haluaa kokonaan itselleen....