Tagi: Mökki Galleria
Himmeleitä ja heijastuksia joulukuun näyttelyissä
Ammattiopisto Livian Floristiikkatalon joulunäyttelyn teemana on tänä vuonna Yhdessä. Näyttelyssä on esillä töitä, joissa toisen vuoden floristiopiskelijat tulkitsevat teemaa erilaisin liikesuunnin, kontrastein, värein ja...
Romanttista ja pehmeää tuotantoa harmaaseen marraskuuhun – “Minusta on ihanaa, että...
Teksti: Eeva Lehtinen
Säde Nummisen Ennen kuin kadotaan -näyttely täyttää Kaarina-talon ensimmäisen kerroksen värikkäillä abstrakteilla maalauksilla marraskuun ajaksi.
– Toivon näyttelyn yleisvaikutelman olevan kaunis ja tuottavan...
Kaarinan lokakuun näyttelyissä tilkkuja, maisemia ja kehityskeskusteluja
Kuukausi on vastikään vaihtunut, samoin Kaarinan taidenäyttelykattaus. Kaarina-talon ensimmäisessä kerroksessa nähdään lokakuun ajan Piikkiön Pilkkutilkkujen 20-vuotisjuhlanäyttely, jossa on esillä laaja valikoima vuosien varrella syntyneitä...
Galleristi muutti Kaarinaan terveyskeskuksen vuoksi – Kanttiinin taideteos on Sibel Kantolan...
Moni on saattanut ihmetellä tai ihastella Kaarinan terveyskeskuksen kanttiiniin ilmestynyttä taideteosta. Kuvauksen Rauhalinnan luontopolusta ja Kuusistonsalmesta on tehnyt Mökki Gallerian galleristi Sibel Kantola, joka...
Piispanlähteen koulun äidinkielen opettaja on myös pappi ja nyt runoilijakin –...
Kaarinalainen Liisa Loiri ei ollut koskaan erityisen kiinnostunut runoudesta. Se ei ollut hänen "juttunsa".
Sitten koitti vuosi 2015. Loirin äiti menehtyi, ja menetyksestä syntyneet tunteet...
Kalevi Liskin muistonäyttely Mökki Galleriassa
Kuvataiteilija Kalevi Liski (1937–2022) oli tuttu näky rauhalinnalaisessa Mökki Galleriassa aina kuolemaansa saakka. Helsinkiläinen luovan alan ammattilainen piti kaarinalaisessa taidepyhätössä kaksi näyttelyä: 70-vuotisen taidemaalariuransa...