Tagi: Näyttelyt
Kaarinalaisopettajan esikoisnäyttely Tuorlan Majatalossa – omistettu kuolleen sisaren muistolle
Tuorlan Majatalossa on joulukuun ajan esillä kaarinalaisen luokanopettajan Tiina Rantasen Värien voima -näyttely.
Näyttely on Rantasen ensimmäinen. Teokset ovat öljypastelliteoksia: pääasiassa naismuotokuvia ja kuvauksia Turun...
Himmeleitä ja heijastuksia joulukuun näyttelyissä
Ammattiopisto Livian Floristiikkatalon joulunäyttelyn teemana on tänä vuonna Yhdessä. Näyttelyssä on esillä töitä, joissa toisen vuoden floristiopiskelijat tulkitsevat teemaa erilaisin liikesuunnin, kontrastein, värein ja...
Romanttista ja pehmeää tuotantoa harmaaseen marraskuuhun – “Minusta on ihanaa, että...
Teksti: Eeva Lehtinen
Säde Nummisen Ennen kuin kadotaan -näyttely täyttää Kaarina-talon ensimmäisen kerroksen värikkäillä abstrakteilla maalauksilla marraskuun ajaksi.
– Toivon näyttelyn yleisvaikutelman olevan kaunis ja tuottavan...
Kaarina-talon ensi vuoden näyttelykattaus on julkaistu
Kaarina-talossa on kahden kerroksen täydeltä näyttelyjä ensi vuoden tammi-marraskuussa. Tammikuun ensimmäisen kerroksen näyttelyssä on esillä Hanna Rissasen ja Ulla Suonion ekspressiivisiä maalauksia. Tammikuun toinen...
Jo 20 vuotta tilkkutöitä – Piikkiön Pilkkutilkkujen alkutaival oli kivinen, mutta...
Pienet kangastilkut taipuvat moneen, niin dinosauruksiksi kuin keskosten peitoiksi, kukanmuotoisiksi neulatyynyiksi, farkkukasseiksi, huiveiksi, pannulapuiksi ja tietysti perinteisiksi tilkkupeitoiksi. Tämän huomaa Kaarina-talossa parhaillaan esillä olevassa...
Suositun brittisarjan hahmokuvauksia Tuorlan Majatalossa
Tuorlan Majatalossa on lokakuun ajan esillä Paula Ehrmanin öljyvärimaalauksia, joissa esiintyvät televisiosarja Downton Abbeyn henkilöhahmot.
Raisiolainen Ehrman on harrastanut maalaamista yli 40 vuoden ajan, ja...
Kaarinan lokakuun näyttelyissä tilkkuja, maisemia ja kehityskeskusteluja
Kuukausi on vastikään vaihtunut, samoin Kaarinan taidenäyttelykattaus. Kaarina-talon ensimmäisessä kerroksessa nähdään lokakuun ajan Piikkiön Pilkkutilkkujen 20-vuotisjuhlanäyttely, jossa on esillä laaja valikoima vuosien varrella syntyneitä...
Syyskuussa runsaasti taidenäyttelyjä Kaarinassa ja Piikkiössä – Kaupungin kulttuuritoimelle kiitosta
Syyskuu käynnistyi Kaarina-talossa ja Piikkiön kirjastossa kolmen taidenäyttelyn voimin.
Kaarina-talon ensimmäisessä kerroksessa on esillä Kaarinan Taideyhdistyksen jäsenten töitä Kuvien näyttämöllä -näyttelyssä. Mitään yksittäistä teemaa näyttelyllä...
Kalevi Liskin muistonäyttely Mökki Galleriassa
Kuvataiteilija Kalevi Liski (1937–2022) oli tuttu näky rauhalinnalaisessa Mökki Galleriassa aina kuolemaansa saakka. Helsinkiläinen luovan alan ammattilainen piti kaarinalaisessa taidepyhätössä kaksi näyttelyä: 70-vuotisen taidemaalariuransa...