Tagi: Sää

Onni onnettomuudessa: kolmihaarainen puu kaatui kolmelle pihalle Kaarinan keskustan tuntumassa, mutta...

Rajuilmat tekivät tuloaan Suomeen ja Kaarinaan tiistain aikana. Vaikka Hans-myrskyn uumoillaan aiheuttavan suurimmat pohjoismaiset tuhonsa Ruotsissa ja Norjassa, saatiin myrskystä jo esimakua myös Varsinais-Suomessa. Kaarinan...

Pelastuslaitos varoittaa sunnuntai-iltana alkavasta myrskysäästä – nyt irtotavarat kiinni pihoilla!

Varsinais-Suomen pelastuslaitos varoittaa sosiaalisessa mediassa tulevista myrskyistä. Ilmatieteen laitoksen mukaan sunnuntai-iltana ja maanantaina sää saattaa muuttua poikkeuksellisen rajuksi. Luvassa on tämänhetkisten (perjantai 4. elokuuta)...

Nyt loppui kina säämuistoista! Katso juhannusaaton sääkoneesta, milloin oli helle ja...

Keräsimme tiedot juhannusaaton säästä kolmelta Ilmatieteen laitoksen mittausasemalta vuosilta 2000–2022. Kirjoita vuosi ja saat tietää lämpötilan ja sademäärän kyseisen vuoden juhannusaatolta. Säätiedot on kerätty Salon Kärkän,...

Syyskuu oli huippusateinen Kaarinassa

Kaarinassa satoi syyskuussa 115 millimetriä vettä. Lukema on lähellä kaikkien aikojen ennätystä Kaarinan mittaushistoriassa. Vuonna 1997 satoi 122 millimetriä. Vuonna 2018 vettä satoi syyskuussa 79...

Digilehti