Tagi: Tuorla

Himmeleitä ja heijastuksia joulukuun näyttelyissä

Ammattiopisto Livian Floristiikkatalon joulunäyttelyn teemana on tänä vuonna Yhdessä. Näyttelyssä on esillä töitä, joissa toisen vuoden floristiopiskelijat tulkitsevat teemaa erilaisin liikesuunnin, kontrastein, värein ja...

Piikkiönlahden kunnostussuunnitelma viittä vaille valmis – yleisötilaisuus Tuorlassa 4. joulukuuta

Piikkiönlahden valuma-aluelähtöinen kunnostussuunnitelma on valmistumassa. Hankkeen tiimoilta järjestetään hankesuunnitelman mukainen toinen yleisötilaisuus, jossa käydään läpi tehtyjä selvityksiä valuma-aluekartoituksesta, vedenlaadusta, kuormituksesta ja muista keskeisistä tutkimuksista....

Romanttista ja pehmeää tuotantoa harmaaseen marraskuuhun – “Minusta on ihanaa, että...

Teksti: Eeva Lehtinen Säde Nummisen Ennen kuin kadotaan -näyttely täyttää Kaarina-talon ensimmäisen kerroksen värikkäillä abstrakteilla maalauksilla marraskuun ajaksi. – Toivon näyttelyn yleisvaikutelman olevan kaunis ja tuottavan...

Suositun brittisarjan hahmokuvauksia Tuorlan Majatalossa

Tuorlan Majatalossa on lokakuun ajan esillä Paula Ehrmanin öljyvärimaalauksia, joissa esiintyvät televisiosarja Downton Abbeyn henkilöhahmot. Raisiolainen Ehrman on harrastanut maalaamista yli 40 vuoden ajan, ja...

Tuorlaan rakentuu toiminnallinen maatalouden vesistöpolku – viiden toimijan yhteishanke taistelee vesistöjen...

Mitä maatalousyrittäjät ja tavan kansalaiset voivat tehdä vesistöjen rehevöitymisen ehkäisemiseksi? Miten estää valumat ja maatalouden ravinnepäästöt vesialueiden läheisyydessä? Kuinka edistää luonnon monimuotoisuutta ja ympäristönsuojelutoimia?...

Kaarinassa vaiherikas sunnuntai – poliisia töytäistiin ratsiassa, Tuorlassa napattiin kiinni aseistautunut...

Poliisilla ja pelastuslaitoksella riitti tehtäviä sunnuntaina Kaarinassa. Aamupäivällä tapahtui Piikkiössä, myöhemmin Kaarinan keskustassa. Lounais-Suomen poliisilaitoksen konstaapeli loukkaantui liikennevalvontatehtävällä sunnuntaiaamuna, kun ratsiaan ajanut ajoneuvo törmäsi poliisiin....

Digilehti