Mikäli määrärahat myönnetään, mopotalli perustetaan luultavasti Rauvolan entisen jätevedenpuhdistamon alueelle, jossa kaupungilla on tyhjillään olevia, tarkoitukseen sopivia tiloja. Toimintaa varten palkataan ohjaaja, jonka tehtävänä on opastaa nuoria huoltotöissä, antaa liikennekasvatusta ja huolehtia toiminnan laillisuudesta. Kesäaikaan mopotalliin palkataan nuoria kaupungin kesätyöntekijöiksi.
Mopotalli on avoinna ympäri vuoden. Lähtökohtana on tarjota nuorille paikka, jossa heillä on mahdollisuus korjata mopoja, mopoautoja, kevytmoottoripyöriä tai pyöriä. Mopotallin uskotaan vähentävän asuinalueiden meluhaittoja, häiriökäyttämistä, ilkivaltaa, päihteiden käyttöä sekä liikenneturvallisuuden vaarantamista.
Yöllinen moporalli on herättänyt viime aikoina runsaasti närkästystä Kaarinan keskustassa.