– Omat lapsenlapseni ovat jo niin isoja, etteivät he minua enää tarvitse, kertoo varamummona toimiva Pirjo Toivonen.
SOS-lapsikylä aloitti helmikuussa Mummun ja vaarin tuvan Hovirinnan koululla, jonne lapsiperheet saavat tulla koulutettujen vapaaehtoisten mummojen ja vaarien leikitettäväksi. Vanhemmille tarjotaan hengähdyshetki kiireisen arjen keskellä.
– Ihanaa, kun perheet tulevat tupaan yhdessä. Usein äitien kanssa. Me otamme lapsista kopin ja he saavat olla sivustaseuraajia. Lasten kanssa luetaan ja pelataan jalkapalloa sekä lautapelejä. Meillä on aina kauhean hauskaa, Toivonen hehkuttaa.
Toimintaa tehdään lasten ehdoilla. Vapaaehtoiset hakeutuvat mukaan lasten valitsemiin aktiviteetteihin.
– Pelit, lelut ja askartelutarvikkeet on aina laitettu esille ja me soluttaudumme sitten joukkoon. Välillä meillä on kuitenkin palavereja ja vähän mietitään, mitä lasten kanssa voitaisiin tehdä, Toivonen sanoo.
Toivonen nauttii suuresti lasten kanssa touhuamisesta. Tuttuihin lapsiin on muodostunut tunneside ja yhteinen viikoittainen kohtaaminen on riemun hetki kaikille.
– Tuntuu ihanalta, kun lapset piirtävät piirustuksia minulle ja hakeutuvat syliin. Osa lapsista käy täällä joka viikko, joten olen oppinut tietämään, ketkä ovat vähän ujompia ja mistä asioista he tykkäävät.
Varavaari täydentäisi joukkoa
Tuvalla syödään lasten kanssa yhdessä päivällinen, joka tulee Tuorlan Majatalosta. Ruokailu on yhteinen hetki, jonka aikana vaihdellaan kuulumisia ja pysähdytään pöydän ääreen.
– On upeaa, kun saamme yhdessä ruokailla ja jutella. Jälkiruoaksi herkutellaan usein kahvilasta ylijääneillä pullilla. Kaikilla on aina hyvä mieli, Toivonen kertoo.
Tuvalla on yhteensä neljä varamummoa ja yksi varavaari. Toivonen toivoisi, että joukkoon saataisiin vielä yksi vapaaehtoinen varavaari mummojen ja lasten iloksi.
– Meillä on täällä tuvalla todella ihana vaari, ja olemme huomanneet, että lapset hakeutuvat helposti hänen luokseen. Meitä mummoja on joka puolella, mutta pappoja vähemmän. Olisi hienoa saada yksi ihana vaari vahvistamaan meidän joukkoamme, Toivonen pohtii.
Vapaaehtoistyö toi Espoosta Kaarinaan
Toivonen päätti kolme vuotta sitten pistää pillit pussiin Helsingissä kauneudenhoitoalan yrityksessään. Korona vei asiakkaat, joten oli hyvä hetki jäädä eläkkeelle. Koko ikänsä itsenäisenä yrittäjänä työskennellyt Toivonen ei halunnut kuitenkaan jäädä laakereilleen lepäämään, vaan kaipasi tekemistä elämään.
– Espoon Niittykummussa oli SOS-lapsikylä, josta olin usein kävellyt ohi ja miettinyt, että toiminnassa olisi kivaa olla mukana. Myöhemmin Espoon lapsikylä kuitenkin suljettiin.
– Selvitin, missä muualla on lapsikyliä ja kävi ilmi, että Kaarinassa on lähin. Soitin lapsikylän johtajalle ja hän kertoi, että tänne tarvittaisiin perhekahvilan pitäjää. Päätin pakata tavarani ja muuttaa lapsikylän perässä Kaarinaan, Toivonen pohjustaa.
Kaarina oli Toivoselle täysin vieras paikka, mutta hän kotiutui nopeasti kaupunkiin.
”Lasten kanssa tekeminen on ollut aina päällimmäisenä mielessä. Koen sen tärkeäksi ja merkitykselliseksi.”
Monessa mukana
Perhekahvilaa ei ole vielä perustettu, mutta Toivosella on silti riittänyt töitä. Aluksi hän sisusti ja siivosi lapsikylän tiloja sekä teki puutarhatöitä. Myöhemmin tarjoutui tilaisuus varamummona olemiseen.
– Lasten kanssa tekeminen on ollut aina päällimmäisenä mielessä. Koen sen tärkeäksi ja merkitykselliseksi. Yrittäjänä en kuitenkaan osaa tehdä vain yhtä juttua, joten olen Punaisen ristin erilaisissa toiminnoissa mukana sekä toimin Kaarinan liikuntatoimessa vertaisliikuttajana. Minulle ei sovi paikallaan oleminen, Toivonen kertoo.
Toivonen kokee, että jouluaikana on erittäin tärkeää auttaa vähävaraisia ja heikommassa asemassa olevia lapsiperheitä.
– Minua surettaa, kun kaikille lapsille joulu ei ole ilon juhla. Perheissä voi olla kaikenlaisia ongelmia, jotka heijastuvat lapsiin. Itse olen seurakunnan kautta ollut mukana antamassa lahjapaketteja. Hyvä mieli, jonka siitä saa, on merkityksellistä, Toivonen sanoo.
