Sota-aikaisena tenavana huomaan nyt, että on ainakin kaksi asiaa, jotka eivät ole muuttuneet. Ihminen osoittaa vieläkin maailmanlaajuisen typeryytensä sotimalla. Ja toinen on tämä eletty elämä. Mitä kauemmin täällä viipyy, sitä ryppyisemmäksi tulee.
Kaikki on suhteellista. Kun taas sain pidennystä ja maaliin pääsy siirtyi, nuorempi poikani (jääkiekkofani) sanoi: ”Ei se ole maali, jos putkissa kolisee.” Mutta onhan minulla ollut taivaallisen hyvä ylituomarikin. Hänhän elämän ”peliajan” määrää.
Elämä on lahja ihmiselle. Ja vain sinä itse voit tehdä siihen korjauksia. Ne vuodet, jotka eivät meitä miellytä, tulevat silti jokaiselle. Maailma on tiedettä ja viisautta täynnä, mutta avunpyyntö kannattaa suunnata ylöspäin. Minun todellisuuteni elämään kasvoi unelmien kautta. En koskaan epäillyt, etteivätkö haaveeni toteutuisi.
Epäilijä tulee aina jälkijunassa. Minä sain meren ja meri minut. Olen elämän puolustaja, eikä tarpeeton tappaminen ole sankaruutta. Metsästykseen verhottu tappaminen on yksi negatiivinen esimerkki. Ja tällä en tarkoita hirvi- ja peurakantojen kurissa pitämistä.
En ole mikään fundamentalisti, mutta olen kokenut asioita, jotka jäävät avoimiksi. Uskonnon sisäistäminen vaatii harjoittelua. Äitini kuoli 35 vuotta sitten. Olin silloin Itämerellä vartiolaivalla. Sain sähkeen, ja yhdistin näkemäni tähdenlennon kuolemaan. Tunsin, että minun täytyy elää.
Minusta Luoja olisi voinut valita omakseen vähän enemmän rauhaa rakastavan kansan. Venäjällä on rautainen yhteys Suomeen. Sille Suomi ei voi mitään. Muuta yhteyttä ei sitten olekaan. Nimittäin raideväli on sama.
Puolustaminenkin on sotimista, rauhanteossa ei aseilla uhkailla. Kyllä ihminen saa tehdä virheitä, mutta saman virheen toistaminen on tyhmyyttä. En halua nähdä tai kokea toista sota-aikaa.
Kalevi Pirttijärvi
